Virka-apu

Virka-apuun valmistautuminen alkoi jo kiinnioloviikon tiistaina kamojen pakkaamisella. Toiminta muuttui poikamaiseksi kohellukseksi oikeastaan jo heti alkuun. Ensin tuvan keskelle päätyi parimetrinen taistelujakkarapyramidi, joka myöhemmin löysi keskellä yötä uuden paikkansa minun punkastani.

Kostin asettelemalla jakkarat kahden tupakaverini sänkyjen ympärille pinoiksi niin, että sängystä oli mahdotonta nousta kaatamatta vähintään kahta jakkaraa. Eräs tupakaveri kimposikin taiteellisesta näkemyksestäni aivan täysin ja parkui pitkin aamua siitä, miten käytännön pilassa ei ollut mitään hauskaa. Minulla kyllä oli hauskaa.

Käytännön pilat jatkuivat oikeastaan koko viikon ajan. Välillä käännettiin punkkaa ylösalaisin, kelmutettiin uudestaan tai ylipäänsä vain siirreltiin tavaroita omituisiin paikkoihin. Kevyet pilat olivat hyvää ajanvietettä ja herättivät lähinnä hilpeyttä. Oman lisänsä pilojen hauskuuteen toi myös se, että edellämainittu tiukkapipo ei löytänyt ”lapsellisesta” touhusta vieläkään mitään hauskaa – ja kertoi sen kovaan ääneen.

Ensimmäisinä päivinä kiinniolo – tai oikeastaan vain tietoisuus sen olemassaolosta – herätti lähinnä hilpeyttä, mutta jo muutaman päivän kuluttua hermot alkoivat kiristyä itse kullakin. Johtajien kotiuduttua eräs ryhmämme jäsenistä muutti toiseen tupaan ihan vain siitä syystä, ettei kestänyt katsella enää erään toisen ryhmässä vaikuttavan naamaa.

Omatkin hermot kiristyivät jo torstaina. Osasyy omalle kireydelleni oli se, että johtajat kotiutuivat ja kieltämättä se hieman söi. Muutama viisi ja puoli kuukautta palvellut kaveri kotiutui myös ja vaikka aluksi olin ihan hyvällä tuulella, siviilivaatteet ja muu kotiutumiseen liittyvä hässäkkä alkoivat ärsyttää.

Epämukavaa tunnetta lisäsi myös virka-apu. Ei niinkään mahdollisten virka-apuhälytysten vuoksi, vaan siksi, että viikonlopun sijoituspaikka oli Santahaminassa. Tunsin itseni jo torstaina oikeastaan todella levottomaksi. Samaan aikaan olo oli väsynyt huonojen yöunien takia, mutta myös erittäin levoton, koska tekemistä ei pahemmin juuri juhannuksen alla ollut. Todella kummallinen yhdistelmä.

Viikonloppu oli pelotteluista huolimatta kuitenkin todella leppoisa. Meillä ei ohjattua ohjelmaa pahemmin ollut, joten treenaamassa sai käydä oman mielensä mukaan ja hyödynsinkin luppoajan niin juoksemalla kuin salillakin. Muutenkin olosuhteisiin nähden tunnelma oli ehkä jopa leppoisin koko tähänastisen palveluksen aikana. Tietysti mieluummin olisin ollut jossain muualla kuin suljettuna saareen, mutta verrattain olot olivat kyllä varsin luksusta. Kukaan ei pahemmin vahtinut tekemisiämme ja sai rauhassa tehdä omia juttujaan oman aikataulunsa mukaan. Se on tässä firmassa todella harvinaista.

Pyhien takia ainot kiinteät aikataulut myös kulkivat pyhien mukaan: herätys oli vasta kahdeksalta tai puoli yhdeksältä ja aamiaisen lisäksi tarjottiin vain päivällinen sekä hieman vahvistettu iltapala. Kerrankin sain ”vastinetta” ainaiselle ulisemiselle: sai nukkua tarpeeksi.

Koko viikonloppu menikin yksiä ammuntoja ja yhtä väsähtänyttä, johdettua lihaskuntoharjoitusta lukuun ottamatta varsin rennosti. Jokaisena kolmena iltana myös pelasimme isolla porukalla räiskintäpelejä toisiamme vastaan, joka oli yllättävän hauskaa. En ole koskaan ollut varsinaisen lanittamisen ystävä, mutta juhannusviikonloppuna oli mukavaa hakata pahimmillaan puolille öin asti virtuaalista liipaisinta.

Maanantaina palasimme takaisin toimistoon ihmettelemään hiljaisuutta. Kesä- ja heinäkuita peloteltiin hiljaisiksi kuukausiksi ja niitä ne todella ovat, ei tapahdu yhtään mitään. Rutiinihommien lisäksi töitä on varsin vähän, joka on näillä säillä aika puuduttavaa. Koulutusvalintoja, vai miten se meni.

Tiistaina aloin pikkuhiljaa lahota kiinniolemiseen. Suurin osa porukasta oli lipeämässä kiinniolon jälkeen jo torstaina lomille, mutta koska itse olen tällä viikolla varallaolopäivystäjänä, en voi anoa ollenkaan extralomia. Lähden siis vasta tänään ja palaan sunnuntaina, ja aloin jo etukäteen vähän hajoamaan lyhyisiin lomiin ja pitkiin aikoihin vihreissä vaatteissa.

Keskiviikon ajan vitutus kasvoi hiljalleen, mutta torstaina se varsinaisesti räjähti. Päivystin keskellä yötä ja luonnollisesti lyhyiden unien jälkeen olin todella kärttyinen. Oikeastaan tietyt naamat alkoivat ärsyttää jo heti herätyksen jälkeen ja viimeistään matkalla aamiaiselle olin jo aivan valmiina laittamaan kenet tahansa, joka vähänkin kokeilisi kepillä jäätä, ihan totaaliseen solmuun.

En pitkään aikaan ole ollut yhtä vittuuntunut kuin mitä olin torstaina. Oman lisänsä vitutukseen toi vielä skappareiden lomailu, sillä tällä hetkellä erikoiskomennusjoukkueen kouluttajaa sijaistaa eräs kesävänrikki. Muuta vikaa kyseisessä miehessä ei ole kuin se, ettei hän tunnu uskaltavan allekirjoittaa ihan tavanomaisia loma-anomuksia.

Normaalisti lomat myöntää komppanian päällikkö mikäli joukkueen kouluttaja ja komennuspaikkaesimies lomaa puoltavat, mutta nyt komppanian päällikkö on kesälomalla. Se tarkoittaa siä, että lomat hyväksyy joku koko pataljoonan esikunnasta, ja ilmeisesti vänrikkiä pelottaa mennä kyselemään allekirjoituksia sieltä. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin lomat läpi ja hyvä niin, sillä olisin hyppinyt pitkin seiniä jossen olisi saanut lomia läpi.

Palvelusta on kolmasosa enää jäljellä. Tällä viikolla jokaisen hermoja on kiristänyt gines, joten saa nähdä millaisena ensi viikko alkaa. Itse ainakin olen jossain määrin täynnä jatkuvia samoja naamoja, joten saa nähdä miten pari päivää ehtii pyyhkiä niitä mielestä.

Niin ja joo – virka-apu itsessään ei aiheuttanut minkäänlaisia toimenpiteitä. Etukäteen meitä peloteltiin isolla keikkamäärällä, mutta loppujen lopuksi yhtäkään keikkaa ei tullut koko viikon aikana. Hiljainen viikonloppu oli ihan mukava, mutta keskellä viikkoa olisi ollut oikeastaan ihan hauskaa lähteä tekemään jotain kehittävää.

Tietoja rtdlz

90-luvun alussa syntynyt mies, joka soittaa parissa bändissä ja haluaa isona poliisiksi.
This entry was posted in E-kausi, fiilistely, Hajotus, Inttihuumori, J-kausi, Kaartin jääkäri, kasarmi, Kiinniolo, Loma, Miehistö, Pääesikunta, Rantala, Santahamina, Uncategorized, Vitutus and tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

3 vastausta artikkeliin: Virka-apu

  1. Nappula sanoo:

    Täytyy myöntää, että tätä blogia on ollut hauska lukea. Joskin välillä onkin tullut myötävitutus itselle teidän puolesta..
    Blogin löysin sattumalta, kun selailin inttiin liittyviä juttuja, kun poikaystävä marssi maanantaina kassulle vuoden keissiin.

    Kirjoitatte tosi hyvin ja on ollut mielenkiintoista lukea tätä kaikkea.
    Toivottavasti ette enää hajoile pahasti ja Viltsukin tulis kertomaan kuulumisiaan vielä : )

    Tsemppiä loppuajoille🙂 !

    • rtdlz sanoo:

      Tänks! Oon aina välillä Viltsua kuumotellu että tekis paluun kun kerran on aikaa kommentoidakin, mutta saapa nähdä. Alkaa sen osalta aika käymään vähiin. Ei muuta kun tsemppiä sulle ja poikaystävälle myös. Parisuhteessa intin aikana on omat haasteensa eikä mitään valmiita vastauksia, joten olkaa hereillä!

      • Nappula sanoo:

        Aiiivan..
        Kiitos, onhan tää vähän erikoista kun ei kuulekaan joka päivä toisesta ja ajatukset harhailee ties missä.. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s