Marssi

Sadan jäljellä olevan aamun maaginen raja rikkoutui joku aika sitten. Sata on siitä merkityksellinen raja, että TJ-luku (tänään jäljellä –luku) on tästä eteenpäin niin sanottu GTJ-luku. GTJ tarkoittaa GonaTeeJiitä. Palvelusta on enää alle 40% suorittamatta ja sen takia on ”oikeus” gonahtaa.

Kesä on jo myös niin pitkällä, että erityistehtävä hakua on aika ryhtyä suunnittelemaan. Kieltämättä tuntuu ihan hyvältä, että palvelus on vihdoinkin siinä pisteessä jolloin omien seuraajien etsiminen pikkuhiljaa aloitetaan.

Se onkin varsinainen loppusota, ainakin edellisen saapumiserän tyyppien mukaan. Tänä vuonna tarkoitus olisi myös laajentaa erityistehtävien promotoimista perusyksiköihin saakka. Se, kuinka monessa joukko-osastossa käydään ja montako keikkaa yhteensä heitetään, on vielä auki, mutta ensi viikolla asian pitäisi tarkentua hieman lisää.

Vaikka joukko-osastojen kiertäminen aiheuttaa lisätyötä varsinkin suunnittelemisen suhteen – voitte vain uskoa millaisen byrokraattisen sotkun siitäkin voi saada aikaiseksi – on oikeastaan hyvä saada viraston hiljaisimmille kuukausille jotain tekemistä. Ajattelin itse käydä mahdollisimman monessa paikassa puhumassa ihan jo sen takia että pääsen toimistosta ulos.

Neljän seinän sisällä istuminen helteellä on välillä lievästi sanottuna puuduttavaa. Toimistossa on verrattain huono ilmastointi ja lämpimimpinä päivinä siellä on suoraan sanottuna ihan infernaalisen kuuma. Sisähelteessä oleskeleminen vetää välillä myös todella veltoksi iltaa kohden.

Sisäilmasta pääseekin sopivasti ulkoilmaan: erikoiskomennusjoukkueen pieni osa pääsi pitkästä aikaa maistamaan todellista sotilaskoulutusta pari viikkoa sitten. Vuorossa oli perinnemarssi Tammisaaresta Raaseporin linnan raunioille sekä pidennetty iltavapaa ja yö Dragsvikin varuskunnassa.

Etukäteen koko reissu lähinnä tuntui vituttavan jokaista osallistujaa, sillä ketään ei tuntunut kiinnostavan marssille lähteminen ollenkaan. Ei myöskään minua: marssimisessa sinänsä ei ollut mitään vikaa, mutta en jaksanut ymmärtää, miksi meidän tuli mönkiä Dragsvikiin asti sitä suorittamaan. Oli miten oli, loppupeleissä varsinaisissa järjestelyissä ei ollut paljoakaan järkeä.

Marssi sattui juuri samalle viikolle, jolloin puolustusvoimat vietti lippujuhlan päivää. Kyseinen juhlapäivä ei tavalliselle kansalaiselle tarkoita oikeastaan yhtään mitään, mutta firman sisällä se aiheuttaa todella paljon ylimääräistä kuhinaa.

Käytännössä se on siis ainoa viikko koko palvelukseni aikana, jolloin toimistolla on tekemistä oikeasti paljon enemmän kuin normaalisti. Ja silloinhan tietenkin käytetään puolitoista päivää marssimiseen.

Matkaan lähdettiin aamulla kolmella pakettiautolla, ja olin aiemmin ilmoittautunut vapaaehtoiseksi kuskiksi, sillä ehdottoman dokauskiellon takia halukkaita ei ollut ihan hirveän montaa. Minua se ei sattuneesta syystä haitannut.

Kävimme heittämässä majoittumisvehkeet Dragsvikin varuskunnan aliupseerikoulurakennukseen – joka varsinaisesti on Amfibieskolan nimeltään – joka oli varsinainen putka verrattuna omaan kasarmiimme. Itse asiassa verrattuna myös peruskoulutuskauden yksikkööni kyseessä oli todella karuhko kasarmi.

Muuten Dragsvik näyttäytyi ihan viihtyisän näköisena kasarmialueena auringon paistaessa. Varsinkin muonituskeskus oli huomattavasti viihtyisämpi kuin Kaartin vastaava. Vittuilinkin viikonloppuna eräälle Dragsvikissa olevalle kaverilleni paikan golfkerhomaisuudesta – pihalla kasvoi tulppaaneita ja tupakointipaikka näytti pienen matkan päästä siltä, että ainoat puuttuvat asiat ovat pihakeinu ja kaasugrilli.

Lähdimme puolen päivän maissa liikkeelle Tammisaaren leirintäalueelta. Marssimiseen kuskien osalta liittyi myös huoltoauton ajaminen, joka tarkoitti käytännössä sitä että 25 kilometristä kävelin vain parikymmentä, sillä ensimmäisen viiden kilometrin pätkän ajelin autolla ympyrää ja nautiskelin kesäpäivästä. Siinä ajassa kun muut kävelivät ensimmäisen pätkän, kerkesin käydä tsekkaamassa koko marssireitin ja linnan.

Loppumatkan käveleminen oli oikeastaan ihan mukavaa. Tahti oli alun löntystelyä lukuun ottamatta itse asiassa oikein sopiva ja taukojakin oli oikein välimatkoin. Ainoa asia joka teki marssimisesta hieman trooppista, oli 28 asteen lämpötila, pilvetön taivas ja lähes mitätön tuuli. Kävellessä takit päällä tuli välillä aivan järjettömän kuuma ja siksi joinkin lähemmäs nelisen litraa vettä.

Marssi loppui jo kuudelta, ja olisimme siitä ehtineet takaisin Santahaminaan parissa tunnissa huollon jälkeen. Suurin osa porukasta itse asiassa olisi halunnutkin suksia takaisin Santahaminaan yöksi. Jostain syystä meidän tuli silti jäädä Dragsvikiin yöksi ja meillä oli pidennetty iltavapaa. Ennen marssia varsinkin eräs varsinaiseksi Mikki Hiirien (armeijatermeillä tarkoittaa tunaria) keisariksi miehistön toimesta ristitty varusmiesjohtaja mainosti huomattavan paljon sitä, että alkoholin nauttiminen iltavapailla olisi sallittua.

Illanvietto levisi koko porukan osalta aika reisille jo heti alkuun. Olimme kahdella autolla liikkeellä, ja molemmat porukat hävisivät omille teillensä. Jossain vaiheessa iltaa päädyimme kuitenkin samaan paikkaan istuskelemaan hetkeksi. Kyseisen yhteenpaluun järjestämiseenkin liittyy eräs tarina, joka on parempi kertoa vasta hieman myöhemmin.

Autolla keskustassa pyöriminen oli sinänsä ihan mukavaa, vaikka ketään ei näkynytkään enää kymmenen jälkeen kaduilla. Lopulta ajeltuamme yhdentoista jälkeen hetken päättömästi pitkin keskustaa löysimme koko kaupungin ainoan baarin, joka oli vielä auki.

Huvittavaa kyseisessä baarissa oli se, että heti käveltyämme sisään eräs erittäin vahvoilla aurinkolasirusketusrajoilla varustettu mieshenkilö pyysi minut käymään luonaan. Tammisaari on lievästi pieni kaupunki, sillä satuin törmäämään Dragsvikin varuskunnan vartiopäällikköön eli ammattisotilaspoliisin. Oli miten oli, olimme kuitenkin ihan luvallisesti liikkeellä joten herra sotilaspoliisi toivotti hauskaa iltaa.

Kuluva viikko ja viime viikko ovat olleet varsin rauhallisia. Henkilökunta alkaa pikkuhiljaa lähteä kesälomille eikä Puolustusvoimissa muutenkaan tapahdu hirveästi. Heinäkuu on kuulemma vielä hiljaisempi kuu, joten kesäkiertueelle riittänee hyvin aikaa.

Tästä eteenpäin seuraava viikko kuluukin virka-apuosastona. Juhannuksen siis koko erikoiskomennusjoukkue viettää Santahaminassa, mutta eipä se suuresti haittaa – kyseessä on minun palvelusurani viimeinen kiinniolo ja kokonaisuudessaan vasta kolmas. Juhannuksen istuminen kasarmilla on siitä pieni hinta.

Tietoja rtdlz

90-luvun alussa syntynyt mies, joka soittaa parissa bändissä ja haluaa isona poliisiksi.
This entry was posted in E-kausi, Erikoiskomennusjoukkue, fiilistely, Hajotus, Inttihuumori, J-kausi, Kaartin jääkäri, kasarmi, Kiinniolo, Loma, Miehistö, Pääesikunta, Rantala, Santahamina, Vitutus and tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s