Hermot

Kesä on pikkuhiljaa tulossa ja ilmat lämpenevät. Kesäisessä keskustassa on mukava kävellä palvelusajan päätyttyä ja itse asiassa suurimmaksi osaksi säiden takia olen aloittanut lenkkeilemisen uudestaan. Aiemmin pelatessani jääkiekkoa juoksin kesällä enemmän kuin tein lihaskuntoa, mutta muutama vuosi sitten hajosin juoksemiseen ihan totaalisesti ja lopetin. Nyt kuitenkin olen aloittanut uudestaan, ja juokseminen tuntuu yllättävän hyvältä. Se on myös erittäin hyvää vaihtelua pelkkään salilla käymiseen.

Kesän tuleminen aiheuttaa myös muutamia muita ilmiöitä: kesä-heinäkuussa koko pääesikunta todennäköisesti pitää kesälomansa, joten toimistolla tehtävien määrä tulee epäilemättä laskemaan varsinkin heinäkuussa. Voin vain kuvitella, millaista toimistossa istuminen tulee olemaan, kun ulkona on 25 astetta lämmintä ja me joudumme istumaan harvojen tehtäviemme kanssa kuumassa toimistossa. Keskilämpötila ylläpidon huoneessa onkin itse asiassa lähellä 30 astetta koko ajan, sillä kaikki siellä pyörivät koneet lämmittävät tilaa huomattavasti.

Mitään sen suurempaa ei oikeastaan ole tapahtunut, eikä hirveästi kerrottavaa ole. Kaikki rullaa omalla normaalilla tahdillaan, vaikka ensi viikko enteileekin hienoista katastrofia: Puolustusvoimain lippujuhlan päivä on ensi viikolla ja samalla viikolla vietämme myös puolitoista päivää marssimalla jossain Dragsvikin ja Raaseporin välillä, kun kerrankin oikeasti olisi normaaliakin enemmän tekemistä.

Kyseinen marssi on ilmeisesti jonkin sortin perinnemarssi, mutta ketään ei oikein tunnu kiinnostavan lähteä marssimaan. Yövymme marssin jälkeen Dragsvikin varuskunnassa, ja eräs varusmiesjohtaja on kovasti mainostanut meille myönnettyä pidennettyä iltavapaata aina yhteen asti yöllä. Tarkoitus olisi kuulemma painella baariin, mutta sekään ei tunnu kiinnostavan oikein ketään. Saa siis nähdä, mitä marssimisesta tulee. Olen itse lupautunut kuljettajaksi kyseiselle reissulle, joten todennäköisesti saan väistettyä kaikki kehnot nakit vetoamalla ajamiseen. Sainpahan myös tekosyyn olla katkaisematta putkea, jonka aloitin jo P-kauden alussa: olen ollut kohta viisi kuukautta juomatta.

Kirjoituksen otsikko on hermot siitä syystä, että hermot tuntuvat siellä täällä olevan hiukan kireällä, myös minulla itsellänikin.

Erikoiskomennusjoukkue on nyt tullut perin juurin tutuksi, sekä myös sen omintakeiset toimintatavat. Tämä on ihan yhtä inttiä kuin kaikkialla muuallakin, palvelustehtävät vaan ovat todella sovellettuja ja pääosin nykyaikaisia. Palvelustoveritkin ovat tulleet jo erittäin hyvin tutuiksi, sillä huolimatta siitä että koko joukkue hajoaa aina päiväksi omille komennuspaikoilleen, on joukkue kuitenkin varsin tiivis ja yhtenäinen sakki koska palvelus on niin erityislaatuista.

Tiiviydessä ja yhtenäisyydessä on myös omat ongelmansa: jostain syystä kaikki samassa komennuspaikassa olevat on laitettu samaan tupaan, ja esimerkiksi minä asun samassa tuvassa kaikkien muiden www-ylläpidossa palvelevien varusmiesten kanssa. Yhteistä aikaa on siis todella reilusti, itse asiassa yli 90% koko palvelus- ja vapaa-ajastani viikolla vietän samassa seurassa. Kun kuusi hyvin erilaista, vahvaa persoonaa on jatkuvasti samassa huoneessa ja liikkuukin komennuspaikkojen väliä pääosin yhdessä, ristiriidoilta ei voi välttyä. Jokaista ärsyttää jonkun naama väkisinkin jossain vaiheessa, eikä satunnaisilta räjähdyksiltä tai hyvin pisteliäiltä ja kiivailta keskusteluilta voi välttyä. Ja kyllä, minuakin ärsyttää eräs hahmo kuuden hengen porukassamme hyvin suuresti.

Kohta kotiutuvilla varusmiesjohtajillakin pinna tuntuu olevan todella kireällä paikoittain. Eräs täällä palveleva kaverini kertoi, että esimerkiksi yksi varusmiesjohtaja oli ollut todella rasittavaa seuraa yhdellä komennuskeikalla ihan vain sen takia, että oli itse niin kireänä. Myös eräässä toisessa varusmiesjohtajassa – joka ei ole saanut omalla käytöksellään hankittua minkäänlaista auktoriteettia yhtään keneenkään – huomaa samoja merkkejä: hän on todella hermona koko ajan ja yrittää nyt viimeisinä päivinään ottaa kaikkea irti nimellisestä johtajuudestaan. Yritys johtaa ja hallita on kova, mutta se on varmasti vähän vaikeaa, kun vastaus roolin ottamiseen on aina enemmän tai vähemmän humoristinen. Kyseisestä viheltäjästä minulla onkin eräs erittäin herkullinen tarina varastossa, mutta säästettäköön se siihen asti kunnes omasta kotiutumisestani on kulunut jo hieman aikaa.

Epäilemättä jokaisessa joukkueessa vallitsee tässä vaiheessa palvelusta – kun puolet on jo onnellisesti takana – samanlainen tila. Varusmiehille ja varusmiesjohtajille merkitsevät enemmän tällä hetkellä naamat kuin varsinaiset arvomerkit. Totta kai virallisia käskyjä totellaan ja asiat hoidetaan hyvin, mutta esimerkiksi herroittelu on suurimmalla osalla jo jäänyt. Varusmiehet ja varusmiesjohtajat ovat jo enemmän inttikavereita keskenään kuin selkeää johtaja-alainen –kaavaa noudattavia palvelustovereita. Sanojen välillä on suuri merkitysero: inttikaverit voivat hoitaa virallisiakin asioita tuttavallisesti keskustellen ja vain etu- tai sukunimellä puhutellen, palvelustoverit noudattavat tiukkaa arvomerkkihierarkiaa ja hoitavat keskenään vain virallisia asioita.

Vaikka tämänhetkiset varusmiesjohtajat ovatkin pääasiassa erittäin mukavaa porukkaa, on erittäin hyvä että he kotiutuvat. Aikansa kutakin, ja oikeastaan odotan jo innolla johtajakaartin vaihtumista. Odotan uutta ja tuoretta verta tekemään töitä, jotka jaksavat suorittaa tehtäväänsä uutuuden viehätyksen tuomalla innolla. Toivottavasti he eivät ole yli-innokkaita, virkaintoisia pingottajia vaan ymmärtävät erikoistehtävien hengen ja pystyvät suhtautumaan asiaan hieman eri tavalla kuin sulkeisten pitämiseen vasta palvelukseen astuneelle alokaslaumalle.

Yksi asia joka välillä kiristää omia hermojani aamujen lisäksi – kyllä vain, nekin painavat aina välillä – on jatkuva palloilu siviili- ja sotilasminän välillä. Niillä on suuri ero, vaikka olenkin sama ihminen niin palveluksessa kuin lomallakin. Ero syntyy käyttäytymisestä: sotilaallinen käyttäytyminen käytännössä tarkoittaa kurinalaisuutta ja erikoistehtävien osalta myös erityistä särmyyttä varsinkin varustuksen suhteen, mutta se tarkoittaa myös sotilaskulttuuriin mukautumista. Palaute on aina hyvin suoraa ja paikoittain jopa ronskia, kuten myös kielenkäyttö. Yksinkertaiset asiat tehdään myös usein todella vaikeasti, informointi milloin mistäkin on pääasiallisesti huonoa ja byrokratiaan hukutaan jo perusyksikön tasolla niin häviämisilmoitusten, päivystysilmoitusten kuin vaikkapa loma-anomustenkin suhteen. Se kuuluu sotilaskulttuuriin, ja vaikka en tästä kulttuurista erityisemmin pidä, siihen on silti mukautunut ihan jo siitäkin syystä että olen viettänyt tässä laitoksessa jo 145 päivää. Käytännössä rumasti pyöristäen suurin osa elämästäni on täällä, joten minulla ei ole ihan hirveästi muita puheenaiheita kuin ne asiat, mitä tapahtuu pääesikunnan tai Santahaminan porttien sisäpuolella. Senpä takia suurin osa varusmiehistä ei paljon muusta puhukaan kuin intistä – ei ole mitään muuta puhuttavaa. Elämä on täällä.

Siviilielämään sopeutuminen viikonlopun tai parhaimmillaan pidennetyn viikonlopun ajaksi on välillä hieman vaikeaa. Olen huomannut että paras tapa kytkeä inttiminä pois päältä on kotiin tullessa käydä suihkussa, syödä ja maata hetki omissa oloissaan ja meditaatiohetken päätyttyä laittaa kaikki armeijaan liittyvät tavarat pois näkyviltä. Sen jälkeen voi ryhtyä miettimään, mitä sitä seuraavaksi tekisi. Myös niinkin pieneltä kuulostava asia kuin korut auttavat huomattavasti vaihdoksessa: minulla on useita lävistyksiä korvissa, pari sormusta ja ranteissakin yleensä jotain. Korujen laittaminen päälle auttaa muistuttamaan, missä taas ollaan.

Joskus vaihdos onnistuu hyvin ja viikonloppuna on kivaa, joskus taas se ei onnistu. Kun inttiminä meinaa jäädä päälle, pyörivät armeijaan liittyvät asiat paljon mielessä, eikä vapaista nauttimisesta tai omien harrastusten ja kavereiden parissa olemisesta meinaa tulla oikein mitään. Se tekee todella pahantuuliseksi, eikä pahantuulisuutta helpota yhtään sekään seikka, että yleensä inttijuttujen miettimisen lisäksi päässään saattaa helposti erehtyä laskeskelemaan aikaa siihen, kun pitää ryhtyä suunnittelemaan paluuta takaisin varuskuntaan. Sitä ei pitäisi koskaan tehdä, koska silloin peli on lähes lopullisesti menetetty.

Onnistuneen viikonlopun jälkeen on huomattavasti helpompaa sietää vitutus sotilaaksi palaamisesta – ja maanantain ja tiistain kestävä totutteleminen sotilaana olemiseen – kuin maanantai-aamuinen tunne siitä kuin ei olisi kotona missään välissä käynytkään.

Hetkessä elämisen taito ei ole koskaan ollut aivan niitä vahvimpia osa-alueitani, ja sen takia viikonloppulomaan ja palvelukseen palaamiseen asennoituminen ei ole aina ihan helppoa. Etsin kuitenkin jatkuvasti keinoja ja kokeilen erilaisia asioita sen helpottamiseksi, ettei esimerkiksi koko perjantai-ilta tuhlautuisi väärien asioiden pohdiskeluun.

Tietoja rtdlz

90-luvun alussa syntynyt mies, joka soittaa parissa bändissä ja haluaa isona poliisiksi.
This entry was posted in E-kausi, Erikoiskomennusjoukkue, fiilistely, Hajotus, J-kausi, Kaartin jääkäri, kasarmi, Loma, Miehistö, Pääesikunta, Rantala, Santahamina and tagged , , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s