Etuoikeuksia, niin kai

Tämä viikko on ollut hyvin erilainen kuin mihin olen viimeisen reilun kuukauden aikana tottunut. Syystä tai toisesta – todennäköisesti pelkästään arvalla ja naamakertoimen miellyttävyysprosentin perusteella – minut valittiin ryhmään, joka käy ilmeisesti jatkossakin muita aktiivisemmin ammuskelemassa ja leikkimässä oikeita sotilaita.

Tarkoituksena oli siis olla neljä päivää Santahaminassa taistelu rakennetulla alueella –kurssilla, pelkästään pääesikunnan porukan kanssa. Mukaan tappelemaan lähti puolet ylläpidosta, kaksi kaveria Ruotuväestä sekä kolme Combat Camera –kuvaajaa. Tasan meni, siis.

Etukäteen salaa hieman toivoin että liittyisimme sotilaspoliisien tällä viikolla rullaaviin harjoituksiin ja samalla olisi ollut mahdollisuus tsekkailla, mikä meininki vanhoilla kavereilla on, mutta turha toivo. Luonnollisesti meidän harjoituksemme ovat lähinnä jonkinlaista taistelukuntoa ylläpitäviä treenejä, kun taas sotilaspoliisit ovat omassa toiminnassaan jo syventämisasteella.

En oikein osaa päättää, onko tämä kyseinen kurssi ja sen aiheuttamat mahdolliset jatkoharjoitukset etuoikeus vai painolasti. Se riippuu hyvin pitkälti siitä, mitä harjoitukset sisältävät.

Toisaalta taas jos harjoittelusta edes 90% on rakennetulla alueella tappelemista, voi se sisältää hyviäkin hetkiä. Oikein kunnon hikirääkki Helsinki-simulaattorissa varustettuna isolla kasalla paukkupatruunoita voisi olla ihan mukavaa.

Etukäteen hajosin ensimmäiseen taistelupäivään aivan totaalisesti: viikko-ohjelman mukaan noin kymmenen tunnin päivässä olisi ollut pelkästään rynnäkkökivääriammuntoja radalla sekä pistooliammunnat. Rata-ampuminen on mielestäni aivan helvetin tylsää, eikä se ollut P-kauden pakkasessa edes kovin hauskaa. Maanantaina vielä jouduin olemaan päivystäjänä, joka tarkoitti lisäjuoksemista suuntaan sekä toiseen niin maanantai-iltana kuin tiistaiaamunakin.

Ensimmäiset pari tuntia TRA-kurssista oli rehellisesti pitkästä aikaa aivan perseestä. Muutamalle kurssille osallistuvalle ei oltu P-kaudella opetettu symmetristä ampuma-asentoa saati kaupunkitaistelun mukaista liikkumista, joten jouduimme kaksi tuntia treenaamaan niitä asioita, joita hinkattiin kahdeksan viikkoa putkeen P-kaudella. Pääsimme harjoittelun lopuksi kuitenkin etenemään pariin otteeseen kolmen partion muodostelmassa, ja se oli jo todella mukavaa.

Loppupäivä kuluikin lähes pelkästään ampumaradoilla. Rynnäkkökivääriammunat olivat yllättävän leppoisat, sillä aurinko paistoi, linnut lauloivat ja ruuti haisi. Osuin jopa tauluunkin niin hyvin, että muiden juostessa pääsin harjoituksen johtajan autokyydillä seuraavalle ampumaradalle.

Pistoolilla ampumista oli mukavaa kokeilla. Huvittavaa sinänsä, että niinkin pieni ja loppupeleissä epätarkka ase (yritäpä osua 50 metristä pistoolilla – et osu) herätti minussa enemmän kunnioitusta kuin rynnäkkökivääri. Uutuuden viehätystä.

Päivän päätteeksi olin yllättävän rikki, tuli ihan P-kausi mieleen. Koko päivä aivan täysillä pitkin metsiä pelkällä pakkisafkalla vetää yllättävän veteläksi illalla. Nyt onneksi pakista ei tarvitse enää syödä, joten jaksaa varmasti sykkiä loput päivät vieläkin kovempaa. Kenttämuonituksesta olen muistaakseni avautunut aiemminkin, ja se on edelleenkin aivan hanurista. Muistelimme erään P-kauden kaverin kanssa syödessä, että taisimme P-kauden aikana syödä kaksi viikkoa putkeen pakista. Toisinaan söimme myös aamupalan pakista.

Toisena päivänä koulutus oli huomattavasti mielekkäämpää: aamulla harjoittelimme klassista metsässä etenemistä ja ryömimistä pari tuntia, mutta loppupäivän vietimme kaupunkitaistellessa. Meininki loppui jo neljältä iltapäivällä, joten aikaa aseiden huoltamiselle, syömiselle ja vapaille poistumiselle oli hyvin aikaa. Aamuinen ryömiminen ja iltapäivän taktinen liikkuminen kaupunkioloissa kyllä myöhemmin illalla tuntui. Tiesi tehneensä jotain.

Onneksi kuitenkin kaikki tulevat taisteluharjoitukseni – jos ja kun niitä vielä tämän lisäksi tulee – ovat pääasiassa pitkin loppukevättä ja kesää. Ei tarvitse enää seisoskella kolmea tuntia kovassa tuulessa ja räntäsateessa, toisin kuin P-kaudella. Nyt ainoa vihollinen on sade, mutta jos sää on lämmin, ei minua haittaa rämpiä pitkin lätäköitä. Kyllä kesä kuivaa ja niin edelleen.

Unen määrästä ja laadusta en ole tainnut vielä aiemmin puhua. Se on omasta mielestäni yksi suurimmista ongelmista intissä. Se aiheuttaa eniten vitutusta omalla kohdallani.

Täällä ei yksinkertaisesti ehdi nukkua. Täällä mennään noin kello kymmenen nukkumaan ja herätään puoli kuudelta aamulla. Se ei suoraan sanoen riitä , vaikka nimellisesti nukkumiselle onkin varattu noin kahdeksan tuntia. Tosiasia kuitenkin on, ettei kukaan mene ennen kymmentä tai edes kymmeneltä nukkumaan. P-kaudella ennen kymmentä nukkumaan meneminen oli täysi mahdottomuus, sillä se oli kiellettyä. Nykyään sen on mahdotonta.

Tosiasia kuitenkin on, ettei kukaan mene ennen kymmentä tai edes kymmeneltä nukkumaan. Minun luontainen vuorokausirytmini on aina ollut hieman myöhempään käännetty, ja toimii parhaiten mikäli voin valvoa tunnin tai kaksi puolen yön yli ja herätä päivästä riippuen aamukahdeksan ja –kymmenen välillä.

Samoin asia on myös tutkitusti noin parikymppisten nuorten aikuisten kohdalla: luontainen vuorokausirytmi kulkee perässä noin nelikymppisiä aikuisia. Esimerkiksi äitini pystyy helposti mennä nukkumaan jo iltakymmeneltä ja on omaehtoisesti pystyssä jo ennen seitsemää vapaapäivänäkin. Tämän takia esimerkiksi suuri osa peruskouluista on siirtänyt päivän aloitusaikaa myöhemmäksi, lähemmäksi yhdeksää.

Vaikka on olevinaan sotilaallista mennä nukkumaan suhteellisen aikaisin ja herätä aivan helvetin aikaisin, on sotilaiden noudattama 05:30 – 22:00 –vuorokausirytmi silti jäänne maatalousyhteiskunnasta, jossa lehmiä oli pakko nousta lypsämään jo kuudelta. Nykyään sodankäynti on ympärivuorokautista, eikä edellytä nousemista ennen kuutta. Eikä Santahaminassa edes ole lehmiä lypsettäväksi. Siinä, että käytetään kaikki mahdollinen valoisan aika kesällä harjoitteluun ja sotilaana olemiseen, on järkeä, mutta talvea sekä 24h-sotaharjoituksia ajatellen vaiva tuntuu liian suurelta verrattuna siihen, ettei kukaan nuku kunnolla normaaleissa kasarmioloissa.

Tietoja rtdlz

90-luvun alussa syntynyt mies, joka soittaa parissa bändissä ja haluaa isona poliisiksi.
This entry was posted in E-kausi, Erikoiskomennusjoukkue, fiilistely, Inttihuumori, Kaartin jääkäri, kasarmi, Miehistö, Pääesikunta, Rantala, Santahamina, Taisteluharjoittelu, Vitutus and tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s