Sotilaspoliisikurssilainen sotilaspoliisikurssilla – Nevalainen

Jos jostain huomaa ajan kuluneen huomaamattaan (mitä?), niin se on tämän blogin avulla. Tuskastelin, etten ole ehtinyt pitkään aikaan mitään kertomaan ja joudun siksi lykkäämään postausta siitä, mitä olen mieltä tästä lopullisesta uravalinnasta (sotilaspoliisiksi kun päädyin, vaikka rannikkojalkaväkeen olisin halunnut). Aloin jo kirjoittamaan hyvin, hyvin hektistä viime viikkoani, mutta perhana. Enhän ole kirjoittanut sitä edellisenäkään kertana mitään. Kirottua!

Pistetään kello pyörimään taaksepäin ja kovaa, ja toivotaan, että päästään jossain kohti nykyhetkeenkin. Ei kuin menneisyyteen!

Sotilaspoliisikurssi

Ensimmäinen viikko (18.2) sotilaspoliisikomppaniassa (SPOLK) alkoi tosiaan muilla henkilöillä tutustumisella uusiin tiloihin ja yleisellä härveltämisellä ja ajan tapolla, kun me B-kuskit taas peruuttelimme erilaisia autoja sen tuhannen ja yhden kerran tolppia päin. Puuduttava hommaa, ulkona kykkimistä, eikä sillä oikeastaan mitään merkitystä ollut. Tai sainhan lopulta nimellisen B-ajoluvan ja nyt saan ajaa puolustusvoimien kulkuneuvoilla ympyrää. Jeij.

Se oli sitten se toinen viikko (25.2), jota jo vähän sivuutin viime kerralla, jolloin oikea SPOL toiminta alkoi. Aloitimme meidän kurssimme kohti sotilaspoliisiutta (voiko niin sanoa? tuskin, joten jätän sen siihen), joka tulisi ensi alkuun sisältämään vartiointikoulutusta ja itsepuolustusta. Komppaniamme, tai kurssimme, miten sen nyt haluaa ilmaista, oli jaettu kahteen joukkueeseen, joista itse olin toisessa. Ohjelma oli sen mukaan myös laitettu kahteen, ensimmäinen harjoitteli voimankäyttöä, toinen vartiointia, ja onneksi jako menikin juuri näin.

Vartiointiviikko oli erittäin kevyt lukuun ottamatta ensimmäistä päivää. Luulimme sen olevan pelkkää oppituntia, mutta se sisälsikin lähes yksinomaan koko varuskunnan ympäri kävelemistä. Ei tahti mikään ihmeellinen ollut, mutta yli neljän tunnin marssi alkaa pikkusen jo tuntua jaloissa. Sen perusteella varuskunta pitäisikin sitten tuntea, ja varsinkin ne paikat, jotka pitää tarkistaa. Minua tämä lenkki koski erityisesti sillä B-luvallisena minä joudun joinain viikkoina astumaan ratin taakse ja ajamaan meidät tarkistettaville pisteille.

Luojan kiitos en muista juuri ollenkaan näitä paikkoja.

Muita koulutuksia viikolla oli opetukset siitä, mitä kaikkia vartiotehtäviä meillä tulee olemaan, eli juurikin tuo liikkuvapartio, liikennevartio portilla, erään toisen portin valvonta ja kaikista reippaimmille ja nohevimmille on luvassa myös vaihdonjohdonapulainen, eli alikersantin avittaminen. Sen lisäksi oli teoriaopetusta näistä asioista ja hieman, puhutaan siis minuuteista, käytännönharjoituksia jossa otimme tehtävän vanhoilta tykkimiehiltä itsellemme hetkeksi. Saimme harjoitella radiopuhelimen käyttöä ja lueskelimme mukavia lakitekstejä siitä mitä teemme, mitä emme tee ja mistä saamme rangaistuksia niin pirusti.

Kaiken kaikkiaan varsin rento viikko, itse tekemistäkään ei ollut niin paljoa ja kun oli, se ei ollut fyysisesti rankkaa. Mutta voi että. Henkisesti taas. Niin. Eihän se siis ollut mitään sellaista, että hammasta purren piti keskittyä tai pitää itsensä hereillä, mutta sitä infon määrää. Varsinkin liikennevartiossa sitä infoa kaadettiin kottikärryittäin päälle, kunnes jäljellä oli vain haiseva kasa tärkeää tietoa, josta kaikki piti niellä ja heti. Vartiointi myös on kivasti juuri sitä hommaa, josta saa rangaistuksia helposti ja paljon. Tietenkin sitä yritti keskittyä niin hyvin kun pystyy, mutta takaisin kasarmille palatessa piti miettiä todella mitä ihmettä sitä oikein edes päivällä käytiin. Miten ne luvat nyt tarkastettiin, mitä siitä piti tarkastaa, keille tehdään ilmoitus, miten radiopuhelin toimi ja niin edelleen ja edelleen ja edelleen. Viikko tuntui siltä kuin olisimme vain raapaisseet asioiden pintaa, nopeasti kerroimme mistä on kyse ja sitten jätimme sen siihen. Opettele siinä sitten tositilanteessa kun parinkymmenen autonletka tööttää vauhtia.

Hieman siis jännittää mitä on ensimmäisellä vartioviikolla luvassa, muistaako siitä mitään?

Muuten viikko oli todella mukava, meillä ei tosiaan ollut paljoa ohjelmaa ja pääsimme aina aikaisin vapaille. Erityisen mukavaa tämä oli siksi, että minulla oli juuri sulkeutumassa eräs novellikilpailu, jota varten mestariteokseni piti vielä saada viime silaus. Sain tämän tehtyä, eikä parin kuukauden työ mennyt hukkaan, kun en olisi ehtinyt lähettää sitä. Muutenkin alkoi tottua jo siihen, että pääsimme jo pian viiden jälkeen vapaille rentoutumaan, joskin on mainittava heti perään, että edes kolmen tunnin vapaat eivät loppujen lopuksi tunnu riittävän yhtään mihinkään.

Perjantaina oli vapaat ja kotiin pitämään hauskaa.

Toinen viikko sujui taas voimankäytön merkeissä. Tämä oli tietyllä tapaa erittäin hauska viikko, mutta samalla niin henkisesti kuin fyysisestikin (voi pojat) rankempi. Lyhyen oppitunnin jälkeen aloitimme heti maanantaina täysrääkin. Yliluutnanttimme, joka muuten vetää kuulemani mukaan myös joissain saleilla liikuntakoulutusta, minkä uskon hyvin vahvasti, pisti meidät todella työskentelemään. Teimme ihan ihmeellisiä liikkeitä, joiden kivuliaisuutta on vaikea kuvailla tai käsittää. Jokainen lihasryhmä sai kunnolla kyytiä ja jossain kohti tuntui, ettei pysy enää edes pystyssä. Hikeä oli kuin saunasta tullessa, silmiä kirveli ja suu oli kuin aavikko.

Ja sitä yliluutnantti kutsui alkulämmittelyksi.

Armeijassa sotilaspoliisit toimivat aina pareina, niin myös voimankäytössä. Kaikki liikkeet ovat siis suunniteltu pareittain, eikä mitään yksin tehtäviä liikkeitä (paitsi hätävarjelua) edes opeteta (okei, pampun ja sumutteen käyttö tehdään ”itse”, mutta vain koska homoeroottinen kimppa pamputtaminen voisi olla epäilyttävää). Tässä on kaksikin, tai oikeastaan yksi syy: ensinäkin, armeija on hyvin varovainen siitä, ettei meille tapahdu yhtään mitään. Koskaan. He eivät halua siitä vastuuseen rauhan aikana, joten kaikki hoidetaan niin varovaisesti kuin vain on mahdollista. Toinen ”syy”, joka on enemmänkin jatkoa ensimmäiselle, on se, että kaksi on parempi kuin yksi. Eli kaksin olisi tarkoitus pistää turpaan kaikkia, jotka alkavat ryppyillä.

Ensimmäiset päivät menivät fyysisten kuljetus-, hallinta- ja maahan vienti -otteiden harjoittelulla. Otimme siis kolmen ryhmät, katsoimme mitä pitää tehdä ja toistimme. Nämä otteethan ovat tarkoitettu pitääkseen kohde hallinnassa ja tuottaakseen kipua, ja koska seurassa on kymmenittäin innokkaita jätkiä, niin näitähän harjoitellaan oikein kunnolla.

Jälkeenpäin voi vain sanoa, että kyllähän ne toimivat. Kyllä ne perhana sattuvat. Kyynär- ja rannelukkoja, eri lihasten sahausta ja maahan kaatamista. Haaaauskaa. Sitten kun kaveri oli vetänyt vähän kovempaa, niin kun tuli oma vuoro niin sitten muistutettiin miltä se äsken olikaan tuntunut. Mitäs kaveri sitten tekeekään omalla vuorolla?

Nii-i. Hauskaa.

Oli se todellakin ensimmäisenä päivän hauskaa. Siinä oli masokistista hupia kun kaveri veti ranteen lukkoon ja sahasi ojentaa päälläsi: nauratti ja sattuu niin hitosti. Lisähuomiona sanottakoon, että on myös hyvä idea olla vapaaehtoinen kun yliluutnantti pyytä sellaista näyttääkseen oikean suoritustekniikan. Tietenkin kipu kuuluu tähänkin, sillä eihän se muuten näytä oikealta. Tietenkin herra yliluutnantti pistää oikein kunnolla hanaa, koska niinhän oikeasti tekisikin vuosien kokemuksella ja elämää suuremmalla hauiksella.

Päivä lopetettiin sillä, mitä yliluutnantti kutsui ”infernaaliseksi vatsalihastreeniksi”.

Ainakin opin, ettei tämä herra valehtele.

Toisen päivän aamuna sängystä noustaessa pelkkä käsien levittäminen venytelläkseen sattui, vaatteiden pukeminen (ja se, että vaatteet osuivat ihoon) oli jo lähes yli kipukynnyksen. Itse eilinen kivun tuottaminen ei ollut syy kipuun, vaan itse treenaaminen. Siinä oli mukava nähdä kun puoli komppaniaa vaikeroi pelkästään aamiaiselle menemisellä.

Kuntotalolle päästessä jatkoimme siitä mihin olimme jääneet ja, luonnollisesti, ihan samalla sykkeellä kuin eilenkin. Erona oli vain se, ettei ensimmäisen liikkeen jälkeen ollut varma jaksaako, mutta kyllä se jotenkin sai meistä kaikista ruoskittua liikettä yhä uudestaan ja uudestaan.

Mutta voi että sitä autuutta kun jatkettiin tekniikoista. Lihakset olivat niin arkoja, että pelkkä niihin koskettaminen sattui, ja tietenkin kun joku teki yhden kerran hieman kovempaa, sitä piti itse muistuttaa kaveria mitä meni tekemään. Kierre oli taas valmis ja pirulauta sitä tukahdettujen huutojen ja kiroilun ja kostouhkausten määrää. Ojentajien sahaaminen polvella varsinkin tuntui todella nannalta.

Tiistaihin mennessä nämä tekniikat piti jo hallita ja sitten alkoi hätävarjelu, josta opettelimme muutaman lyönnin ja kaksi potkua, yksi työntävä potku ja yksi potku säkeille, sinne minne sattuu kunnolla. (Siinä on hyvä luottaa kaveriin, kun piti patjaa juuri omien rakkaidensa edessä ja kaveri lataa täyden voiman jalkaansa. Viisi senttiä ohi ja sitä maistaisi suussaan jotain, mikä kuuluisi metrin alaspäin…)

Illalla oli vielä käsiraudoilla leikkimistä, mikä oli oudon kivuliasta, olinhan tottunut siihen, että käsiraudat herättävät vain eroottisia mielikuvia, ja sen sijaan kaveri vääntää kättä taas ympäri. Ei pehmusteita eikä käsirautojen välinen ketju ollutkaan yhtään pitkä, se oli todella lyhyt. Outoa.

Sitten kun pojat oli raudoitettu, harjoiteltiin tarkastuksen tekemistä, ja jos jotain muistan, niin henkilökohtaiset alueet eivät ole henkilökohtaisia. (Kuulin vetäjien valittavan siitä, että harjoituksissa vanhat tykkimiehet olivat päästäneet esikuntaankin ”rikollisia” aseet kivesten välissä)

Keskiviikkona oli teleskooppipampun harjoittelu. Se olikin hyvin hauska laite, pieni ja kätevä, ja sen avaaminen (joka toi mieleen Star Warsin, tai ninjat, tai fantasia soturit) oli todella munakasta puuhaa. Teki mieli vain sulkea ja avata sitä kokoajan, mutta pitihän sillä osata lyödäkin. Pieni epeli se tosiaan on, mutta nyt kun on oppinut lyömään sillä, niin jos näkisin vastustajalla sen, juoksisin kintuistani niin kovaa pakoon kuin lähtee. Kun sillä oikein kunnolla tykittää, niin pitäisi sen kaverin aika ripeästi maahan kaatua.

Viimeiseksi voimankeinon välineeksi jäi OC-sumutin, eli paprikasumute. Harjoittelimme senkin käyttöä, joka vaikutti hieman leikkimiseltä kun sillä ammuttiin jotain vedenkaltaista, mutta kun tekniikkaa oli harjoiteltu, niin sai mahdollisuuden itse koettaa miltä se tuntuu kun omaan nassuun ruiskutetaan sitä oranssia paholaisen virtsaa.

Itse olin enemmän kuin innokas kokeilemaan tätä miellyttävää kokemusta, mutta, mutta. Koska astma, niin ei. Edes lievän astman kanssa ei saa kokeilla epäsuoraa vaikutusta (kävellään huoneen läpi, jonne OC:ta on ruiskutettu). Mitä sanoinkaan siitä, että armeija on varovainen meidän suhteen?

Ymmärrän kyllä mistä tämä johtuu, ja ihan syystäkin, (sumutin vaikuttaa myös hengitysteihin, ja astman kanssa kyse voi olla vaarallisestakin tapahtumasta) mutta silti olisin mielellään halunnut kokea mistä on oikein kyse. Pieni masokisti sisällä kaipasi jonkinlaista kokemusta, eikä tätä missään muualla tulisi koskaan (lukuun ottamatta viikonloppuna baarissa) kokemaan.

Jouduin siis seuraamaan sivusta kun muutamat, jotka halusivat tämän (epäsuora oli lähes pakollinen, suora täysin vapaaehtoinen) saivat pikatekorusketuksensa.

Juu, en päässyt kokemaan sitä, mutta hei. Vahingon ilo on paras ilo, ja kyllä sitä itseäkin sattui poskiin kun katsoi miten punakasvoiset jätkät kärsivät hyytävässä suihkussa ja toivovat apua, jota ei tule.

Viikon loppuun oli varattu käytännön harjoitukset, joissa testattiin opittuja tekniikoita. Nämä olivat toisaalta hauskoja, toisaalta ei. Lähinnä ongelmana oli se, että kun tilanteisiin mentiin lyhyen selityksen kanssa ja kohtasimme entisen tykkimiehen, joka esitti kohdettamme, emme siltikään todella tienneet mitä teemme. Osaa asioista ei vain oltu opetettu ja osa asioista joita oli opetettu, ei yhtäkkiä ollutkaan enää oikea tapa edetä. Suurimmaksi ongelmaksi muodostui se, että nämä olivat loppujen lopuksi vain leikkiä, joten aina oli jokin tietty tavoite, mitä rastin vetäjät halusivat meidän tekevän. Oikeastaan aina oli yksi oikea lähestymistapa, ja se piti löytää tai tajuta. Varsinkin kun luuli tehneensä oikein, ja harjoituksen vetäjä kertoi, ettei tämä leikki mennytkään niin, ärsytys taso oli todella korkea. Rasteista jäi muutenkin huono maku, kun viimeistä rastia odotettiin ulkona hyytävässä tuulessa puolitoista tuntia ja kun pääsimme paikalle, minua ei enää alkuunkaan kiinnostanut tehdä mitään ja takanamme oli kymmenkunta vanhaa tykkimiestä, jotka nauroivat ja kommentoivat suoritusta. Ihmekkös kun huonosti meni.

Muutenkin rasteissa ollaan hyvin paljon parisi armoilla. Kaikki tosiaan tehdään yhdessä, joten yhteistyö tulisi sujua saumattomasti, silloinkin kun koskaan ei ole tehty mitään yhdessä. Toinen, suurempi, ongelma tulee siinä kun jokaisessa partiossa on nuorempi ja vanhempi. Oletettavasti vanhempi tekee enemmän. Hän puhuu asiakkaan kanssa, käskyttää ja vetää koko tilannetta, nuorempi on lähinnä siinä mukana, seuraa ja tottelee vanhempaa. Kun rasti sitten vaatii tiukkaa käskytystä, neuvottelu- ja tilannetaitoa, niin mitä sitten kun parillasi, joka on silloin vanhempi, ei ole näitä kykyjä? Ei siinä mitään itse voi tehdä, tai sitten saat enemmän miinusta. Vaikka sinulla olisi ehdotus tai neuvo, niin se on oltava nuorempana suu kiinni ja odotettava vieressä.

Siltikin, oli ihan hauska kokeilla näitä keinoja käytännössä kun kaveri oikeasti pisti vastaan eikä nyt mentykään kiltisti mukana. Ihan erilaista hommaahan se siinä kohti on, aikamoista painimista kun harjoituksissa se oli ollut tarkkaa suorittamista, jossa kaikki, jopa asiakas, tietävät roolinsa.

Kaiken kaikkiaan voimankäyttöviikko tosiaan oli niin hauska kuin raskaskin. Saimme todella kovaa fyysistä kuritusta, mistä itse pidin hyvin paljon. Kun miettii, niin ei meillä ole armeijassa pahemmin ollut liikuntakoulutusta, eniten urheilua tulee kuin vahingossa marsseilla ja taistelukoulutuksesta, mutta liikunta, liikuntaa, ei ole. Nyt sitä on, ja sitä on luvattu myös enemmän. Itse opin jo paljon uusia tekniikoita ja on kiva päästä haastamaan itsensä ja pääsemään parempaan kuntoon.

Henkisesti taas viikko oli raskas pitkälti sen takia, koska vapaa-aikaa ei nyt ollut pahemmin lainkaan. Sen lisäksi osa kun ei vieläkään osaa käyttäytyä, niin tietenkin kaikki kärsii ja meitä juoksutettiin ja nöyryytettiin muutamia kertoja ihan kunnolla. Loppuviikosta olikin kaikella tavalla hyvin uupunut, eikä auttanut ollenkaan, että perjantaina löysi itsensä kotoa vasta iltaseitsemältä.

Sellaiset olivat siis kaksi harjoitusviikkoani, jossa opeteltiin mitä on olla sotilaspoliisi ja mitä taitoja vartiointia varten on opittava. Viime viikkoa en ehtinyt edes vielä käydä, mutta toivottavasti saan sen pian myös jaettua. Se jos jokin nimittäin oli eksoottinen kun ohjelmassa oli:

Sotilaspoliisikurssilaisen nousu ja tuho (ja nousu)

Mutta se tosiaan on ensi kertaa! Siihen siis!

Tietoja VMN

Finn working towards becoming an author.
This entry was posted in kasarmi, Miehistö, Nevalainen, Sotilaspoliisi, Talvi and tagged , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

4 vastausta artikkeliin: Sotilaspoliisikurssilainen sotilaspoliisikurssilla – Nevalainen

  1. jasu sanoo:

    Hmm, aikas hyvää filosofiaa noista spol-hommista. Suurempia mielenkiinnon ja elämän kohokohtia tuskin tullee olemaan tulevaisuudessa tuossa hommassa?

  2. Spol2014 sanoo:

    Olet siis spol🙂 Lisäileppäs blogiisi myös kuvia intistä !🙂 Terv: 2014 spolleksi hakija.

    • rtdlz sanoo:

      Moe!

      Viltsu valitettavasti telakoi itsensä tästä projektista joksikin ajaksi – mahdollisesti ihan loppuun asti. Toivotaan kumminkin, että mr. Sotilaspoliisi tekee vielä paluun sohlaamaan tänne ja ehkä silloin lisäilee myös jopa niitä kuvia. Tosin minä ja luulisin että Viltsukin ollaan molemmat niin huonoja kuvaamaan yhtään mitään, että saahan nähdä.

      Onnea vaan SPOL-aamujen kanssa! Kaikessa on puolensa, mä tylsistyin siihen kahdessa viikossa.

  3. Erik sanoo:

    Olitko spol-kurssilla Öbiksessä? Itse olen 1/14 spol ja tuo voimankäyttökoulutus kuulostaa NIIN tutulta… Yliluutnantinkin tiedän lähes varmasti🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s