Osalla kaatui, osalla ei – Rantala

Paljon mainostettu haaveet kaatuu –päivä oli todellakin vain paljon mainostettu. P-kauden palkintojenjaon lisäksi ei tapahtunut oikeastaan mitään sen ihmeellisempää ja ihmisten reaktiot olivat loppupeleissä paljon vaisumpia kuin mitä alun perin odotin. Muutamasta joukkuetoverista saattoi aistia hieman pettymystä, mutta muuten yllättävän harvan haaveet kaatuivat totaalisesti. Se johtuu todennäköisesti siitä, että AUK:iin halukkaita oli niin paljon, että jo pelkästään halukkailla pystyttiin täyttämään kaikki paikat johtajakoulutuksesta. Ideaali tilanne siis: ne pääsivät jotka halusivat, ja ne jotka eivät halunneet, eivät joutuneet.

Haaveet ”kaatuivat” viime viikon keskiviikkona, ja minun P-kauteni päättyi käytännössä siihen päivään. Torstaina en tehnyt enää muuta kuin pakkasin kamojani, kävin salilla, nukuin keskellä päivää ja tuijottelin kattoon. Mitään en saanut aikaiseksi, mutta mitään en myöskään saanut tehdä: muu joukkue lähti tutustumaan erääseen vartiointikohteeseen, minä jäin kunniakomppaniavarusteiden palautuksen vuoksi istuskelemaan koko päiväksi kasarmille. Perjantaiaamuisen muuton jälkeen päivä oli käytännössä samanlainen kuin torstai: kamat kaappiin, aseet palautukseen, lomavaatteet päälle ja hieman aikaisemmin viikonloppulomille. Kepeää, varsinkin kun vauhtisäkin roudaamiseen kähvelsimme toisen jääkärikomppanian omistamat kärryt. Terveisiä vaan ylioppilas Nevalaiselle: niitä jotka ovat roudanneet vauhtisäkkiä yksiköstä toiseen käsin alle viisi kertaa, en pidä juuri minään. Eikä tähän määrään ole laskettu kahta roudausta edellyttänyttä täysvarustarkastusta, joten revi taistelukääpiö siitä.

Viikonloppuvapaaseen sisältyi myös yövapaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, joten palasin paratiisiin vasta maanantaiaamuna auringon jo noustua. Vaikka alun perin pidin yövapaita aivan tyhjänpäiväisinä, ensimmäisen käytännön kokemuksen jälkeen huomasin ne erittäin hyödyllisiksi, varsinkin jos yövapaa on yhdistettynä lomapäivään: saat käyttää koko lomapäivän hyödyksesi, nukkua kotona ja palata vasta aamulla saarelle. Ei ollenkaan huono.

Palvelen siis nykyään erikoiskomennusjoukkueessa, joka kuuluu hallinnollisesti Santahaminan kuljetuskomppaniaan. Todellisuudessa joukkue toimii kuitenkin käytännössä omana yksikkönään, sillä asumme omalla kasarmillamme. Ensimmäiset kaksi kokonaista päivää tässä yksikössä olivat todella löysiä, kuten olivat myös kaksi ensimmäistä päivää armeijassa ylipäänsä. Taloksi asettumiselle ja uuden yksikön toiminnan esittelylle varattiin kaksi päivää aikaa. Tehokkaasti hoidettuna koko settiin olisi mennyt korkeintaan yksi päivä ja koska aloitimme aseiden palautuksella ja kevyellä esittelyllä jo perjantaina, loput asiat käytiin läpi varsin leppoisalla aikataululla. Pääsyy alun löysäilylle tosin taisi olla se, että pääesikuntaan emme ennen keskiviikkoa pääse syystä tai toisesta.

Maanantaina emme P-kauden hektisimmällä asteikolla tehneet yhtään mitään, vaikka hoidimmekin kaikki loput asiat kuntoon. Päivä tuntuikin juuri sen takia aika pirun pitkältä. Yllätyin siitä miten nopeasti seinät alkoivat kaatua päälle. Taisin jo esittelytekstissä mainita, että tykkään pitää itseni liikkeessä: en halua pysähtyä, sillä silloin todennäköisesti laiskistuisin niin paljon, etten saisi enää mitään aikaiseksi. Lamaantuisin. Olin ehtinyt maata kasarmilla vain puolitoista päivää maanantai-iltaan mennessä ja siitä huolimatta aloin pikkuhiljaa jo olla varsin kiukkuinen. Iltavapaiden alettua kuitenkin lähdin saman tien salille ja sotilaskotiin moikkaamaan AUK:iin päätyneitä entisiä tupakavereita. Ilta meni nopeasti myös sen takia, että eräs tupakaveri – jonka olen tuntenut jo pidemmän aikaa – tuli takaisin ”töistä” pääesikunnasta ja päädyimme yllättäen jauhamaan paskaa pitkin iltaa.

Tiistai oli oikeastaan samanlainen kuin maanantai: erittäin löysä, koska varsinaista ohjelmaa oli hyvin vähän. Positiivisina puolina mainittakoon se, että ehdin käydä iltavapailla saaren ulkopuolella tyttöystävää moikkaamassa sekä pienellä Santahamina –turistikierroksella. Koska sotilaskodin sali oli syystä tai toisesta remontissa, vedin lenkkarit jalkaan ja kävin pitkästä aikaa juoksemassa. Vanha kunnon hikirääkki tuntui hyvältä, mutta joko johtuen P-kaudella kosautetuista lenkkareista tai vaan harjoituksen puutteesta polvet eivät tykänneet ihan kauhean hyvää ideastani juosta hieman reippaammalla tahdilla vajaan tunnin verran.

Loppuun vielä muutama huomio:

Vaikka varusmiespalvelus nykyään pyrkii tarjoamaan varusmiehelle mahdollisimman suotuisat olosuhteet palveluksen suorittamiseksi, on järjestelmässä silti hyvin merkittäviä puutteita, ja ne liittyvät rahaan. Minulla ei sinänsä ole mitään hätää, sillä asun vanhempieni luona, ehdin tehdä ihan tyydyttävän tilin säästöön ennen inttiin lähtemistäni ja tilinumeronikin on Puolustusvoimien maksujärjestelmässä oikein. Minun on sinänsä turha valittaa, vaikka päivärahat kieltämättä ovatkin aika naurettavan pieniä: viidellä eurolla päivässä ei todellakaan pitkälle pötkitä. Vaikka viitisen päivää kasarmilla ollessa ei kuluttaisikaan yhtään rahaa, viikonloppuna sitä menee kuitenkin. Minulla kulut koostuvat viikonloppuisin lähinnä satunnaisista kenttäruokailuista, kahvista, bändin treenikämpän vuokrasta ja kuntosalimaksuista. Irtisanoin jäsenyyteni aiemmalta kuntosalilta, mutta olen viikonloppuisin käynyt siellä sun täällä treenaamassa lähinnä tyttöystävän kanssa jo senkin takia, että viikolla ei P-kauden aikana oikein kunnolla ehtinyt. Ja teen jo näilläkin menoilla lähes jatkuvaa tappiota. Tarkkaa kirjaa en ole pitänyt, mutta ainakin tuntuu ja vaikuttaa siltä. Tästä eteenpäin yksi menoerä tosin helpottuu, sillä saan ”firman” puolesta Helsingin sisäisen matkakortin, koska joudun pääesikuntaan mennessäni käyttämään jatkuvasti julkisia. Tosiaan: en myöskään ole juonut alkoholia puoleentoista kuukauteen. Ensimmäisillä lomilla join kolme kaljaa, toisilla neljä ja sen jälkeen en ole koskenutkaan mihinkään alkoholia sisältävään. Jostain syystä ei vain tee mieli. Oli miten oli, voin vain kuvitella kuinka paljon tappiota ne varusmiehet tekevät, jotka vetävät poikkeuksetta jokaisen viikonlopun alusta loppuun täysillä.

Todellinen taloudellinen ongelma liittyy enemmänkin niihin ihmisiin, jotka ovat muuttaneet omaan kämppäänsä joko yksin, kämppiksen, tyttö- tai poikaystävän kanssa. Intti kyllä maksaa vuokran, mutta jos ja kun vesi-, sähkö- tai internetlaskut eivät sisälly vuokraan puhelinlaskusta nyt puhumattakaan, voi tilanne olla hieman hankalahko. En tiedä tarkkaan kaikista varusmiehille myönnettävistä tuista – johtuen siitä että laiskuuttani en ole viitsinyt perehtyä annettuja oppitunteja enempää koko siihen byrokraattiseen viidakkoon jonka takana tuet ovat – mutta en varsinaisesti haluaisi olla itse varusmiehenä tilanteessa, jossa valtio maksaa vuokran, mutta joudut itse maksamaan kaikki laskut. Työnteko viikonloppuisinkaan ei varsinaisesti kannata, ellet ole työssä, jossa vähäisillä tunneilla käärii hirveät kasat rahaa. Jos kaikki viikonloput viettäisi vain töissä, sosiaalinen elämä kärsisi huomattavasti, ja varsinkin itselleni se on hyvin tärkeä osa elämää. Samalla myös tuet kärsisivät: mitä enemmän tekee töitä, sitä vähemmän saa valtiolta rahallista tukea palveluksen suorittamiseen. Eräskin tuttavani sanoi aivan suoraan, että tekisi kyllä viikonloppuna töitä jos siitä olisi jotain hyötyä: tuet tippuvat heti yhdenkin työvuoron tehtyä niin paljon, että vain muutaman euron tähden töiden tekeminen ei todellakaan kannata. Jos ei asu ilmaiseksi – vanhempien luona tai muuten – hieman rumasti muotoiltuna varusmiespalveluksen suorittamiseen kannattaisi varata noin pari tonnia rahaa, että selviää. Säästeliäästi eläminen tietysti kannattaa – ja dokaamisen minimointi – mutta ei minun mielestäni edes Puolustusvoimat voi sanella miten varusmiehen tulisi vapaillaan elää. Jollekin viikonloppuiset baarireissut ovat sitä sosiaalista elämää, jota he haluavat pitää yllä. Ei se välttämättä ole kauhean terveellistä, mutta se on joidenkin juttu, eikä siitä varsinaisesti pitäisi lähteä ketään tuomitsemaan.

Dokasi tai ei, varsinkaan ensimmäisen puolen vuoden päivärahat eivät todellakaan riitä viikonloppuiseen elämiseen, mikäli maksettavana on laskuja sekä syödäkin pitäisi. Valtio pyrkii houkuttelemaan suomalaisia nuoria varusmiespalvelukseen tarjoamalla mielenkiintoista koulutusta, yhteisöllisyyttä, erityistehtäviä, harjoitusvapaita, ilmaista ruokaa, mahdollista sotilasuraa sekä varusmiestoimikuntien kautta erilaisia kerhoja ja muuta virkistystoimintaa, mutta nähdäkseni varusmiehen taloudellinen tukeminen on jäänyt suhteellisen pahasti lapsen kenkiin tai vaihtoehtoisesti menneisyyteen.

Nykyään jo yllättävän moni parikymppinen nuori asuu omillaan, eikä välttämättä vielä osaa tai edes pysty elämään niin euron päälle, että selviäisi varusmiespalveluksesta pelkillä päivärahoilla ja valmiiksi maksetulla vuokralla. Taloudellisen tilanteen muutos on loppupeleissä yllättävän suuri, ja saattaa vaikuttaa huomattavasti myös asuinkumppaniin. Jos aiemmin saman katon alla asuvat ovat saaneet palkkaa vaikkapa noin 1800 euroa kuussa, ovat maksaneet vuokran puoliksi ja pystyneet laskujen lisäksi ylläpitämään vaikkapa yhteistä autoa, varusmiespalveluksen alkaminen on erittäin suuri muutos: puolet vuokrasta maksaa valtio, mutta muihin laskuihin osallistuminen on uudelta varusmieheltä varsin vaikeaa, koska päivärahat ovat niin minimaalisia. Auton laittaminen seisontavakuutukseenkaan ei välttämättä ole kovin viisas ratkaisu, jos palvelee Santahaminassa ja asuu Porvoossa: matkoihin tuhlaantuu suhteessa järjetön määrä aikaa ja vaivaa.

Jos itse olisin tilanteessa, jossa asuisin tyttöystäväni kanssa yhdessä, tuntuisi epäreilulta että hän joutuisi maksamaan suurimman osan laskuista ja myös sen mahdollisen auton ylläpidosta, koska minulla ei yksinkertaisesti olisi rahaa kuin hädin tuskin viikonloppuisin ruokakaupassa käymiseen. Varusmiehestä huolehditaan kyllä muuten, mutta taloudellisessa tuessa olisi varsinkin omillaan asuvien suhteen huomattavasti petrattavaa. Kaikilla vanhemmat, muut sukulaiset tai kaverit eivät ole tukemassa.

Samaan asiaan liittyy myös minua jokseenkin närkästyttänyt varusteiden kehno tila. Intti antaa varusteet jotenkuten selviämiseen, mutta hirveä läjä tavaraa pitäisi hankkia itse. Kun yhdet muistiinpanovälineet on käytetty loppuun, tulisi itse hankkia seuraavat, koska muistiinpanovarustus on oppitunneilla pakollinen. Jos metsäleireillä haluaa pimeässä nähdä yhtään mitään, on pakko hankkia itsenäisesti otsalamppu. Pakkipusseja ei ole pakko käyttää, mutta esimerkiksi viikon leirillä – kun pakin pesemiseen ei välttämättä ole mahdollisuutta – käy syöminen viimeisinä päivinä lähes mahdottomaksi. Puukko ei myöskään ole pakollinen, mutta mikäli kamiinan aikoo saada syttymään, on sytykkeitä pakko jollakin vuolla. Leireillä myös ruokahuolto on syystä tai toisesta aivan käsittämättömän huonoa (omilla leireillä ruokaa on ollut liian vähän, se on tullut parhaimmillaan kaksi ja puoli tuntia myöhässä tai jäänyt nököttämään jopa väärään paikkaan), eikä siellä todellakaan pysty olemaan ilman omia eväitä. Niitä jopa suositellaan ottamaan mukaan jopa kouluttajien toimesta, sillä muuten ei pärjää. Myös omia vaatteita sekä muuta pientä tilpehööriä – kuten sanomalehtiä keräämään kosteutta kumisaappaista – suositellaan ottamaan mukaan. Intin kielellähän suositus siis tarkoittaa sitä, että ilman suositeltuja asioita elämä käy erittäin hankalaksi.

Mainittakoon vielä varusteiden jatkuvasta huoltamisesta: otsalamppu syö pattereita, puukko tylsyy ja muistiinpanovälineet saattavat esimerkiksi kastua käyttökelvottomiksi koska niitä joutuu aina pitämään mukana. Pitkässä juoksussa nuokin pikkuasiat syövät yllättävän suuren osan pienistä päivärahoista.

Tuntuu hieman omituiselta saapua periaatteessa vapaaehtoisena armeijaan – kun olisi voinut mennä sivariinkin – ja sitten joutua maksamaan palvelusaikana siitä, että pärjää muiden mukana milloin missäkin. Kuvittelin asian jotenkin niin, että rauhan aikana armeijalla olisi varaa varustaa sotilaat niin hyvin, ettei varustuksen puutteellisuudesta tarvitse huolehtia, vaan käytössä olisi enemmän aikaa esimerkiksi sotilaan perustaitojen – kuten ampumisen ja etenemisen – harjoittelemiseen. Sen ymmärrän, että sotatilassa kaikki resurssit on keskitettävä vain välttämättömimpiin, eli aseisiin, ammuksiin ja ylläpitävään huoltoon, mutta rauhan aikana tällaista hälläväliä –asennetta en oikein ymmärrä. Onhan se tietysti kallista, mutta kuka on koskaan väittänyt yleisen asevelvollisuuden tulevan jotenkin halvaksi? Väitän, että mikäli varusteet olisivat paremmassa kunnossa, olisi rauhan aikana sotilaiden palvelusmotivaatiokin huomattavasti korkeammalla. Sotatilassa taas puhutaan jo ihan erilaisesta motivaatiosta, koska kyseessä on eräänlainen pakkotila, joka uhkaa henkeä, terveyttä, koskemattomuutta ja vapautta.

Oman – lähinnä huvittavan lisänsä – palvelukseen lyö myös varusvaihto, jossa on töissä todella pystyyn kuolleen näköistä jengiä. Suosituin arvaus on, että koko porukka on jokseenkin dokannutta massaa, joille kortisto on viimeisenä mahdollisuutena osoittanut Puolustusvoimien varusvaraston. Palvelu on myös henkilökunnan tasolla: minulla kävi hyvä tuuri ja sain kerralla oikean kokoiset varusteet, mutta muut saivat muun muassa kaksi vasenta maiharia yhdessä parissa sekä useita numeroita liian suuria vaatekappaleita. Joitakin varusteita myös jätettiin jakamatta kokonaan. Siksipä varustevaihtoon lähteminen onkin aina suuri seikkailu: mikäli joutuu tekemisiin Final Boss -nimisen henkilön kanssa, tilanne on kuin vanhoista Nintendopeleistä: loppuvastusta ei voi voi voittaa. Mitä enemmän inttää, sitä enemmän väärän kokoisia varusteita hyllystä saa.

Tietoja rtdlz

90-luvun alussa syntynyt mies, joka soittaa parissa bändissä ja haluaa isona poliisiksi.
This entry was posted in Alokasaika, AUK, E-kausi, Erikoiskomennusjoukkue, fiilistely, Inttihuumori, Kaartin jääkäri, kasarmi, Loma, Miehistö, Pääesikunta, Peruskoulutuskausi, Rantala, Santahamina, Sotilaspoliisi, Talvi and tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s