Vala (ja kenties muutakin) – Nevalainen

Itsellä on ollut tässä harmillisen pitkä tauko blogiin kirjoittamisesta, joskaan ei kirjoittamisesta ylipäätänsä. Vapaa-aikaa on ollut ihan mukavasti ja niin on myös lomia tämän ja viime postauksen välillä, mutta kaikki aikani on mennyt Novelli palaa! -kirjoituskilpailuun väsäämäni novellin hiomisessa. Nyt novelli on kuitenkin lähetetty, joten tännekin on suotu hetki aikaa kirjoitella jotain.

Asiaa kerrottavaksi on kertynyt näinä aikoina enemmänkin, mutta ajattelin lähteä nyt kertomaan Tanelin tyylillä, eli konkreettisesti kertoa vähän mitä on tullut tehtyä. Katsotaan sitten myöhemmin hieman laajempaa, sillä pakkohan minun, Taneli kun on nähtävästi kokenut suuria vieroitusoireita minun mahtavista ja pohtivista päivityksistäni, kun on alkanut itsekin yrittää sellaista väsätä. Psykologian yo-aineena ihan hieno yritys, Taneli!

Eli pari viikkoa takaperin oli valaviikko. Saimme tietää meille käsketyt jatkokoulutuspaikat, ja kyllä, olihan se meikäläiselle aikamoinen shokki, josta kerroin omassa tekstissä. Minua todella ärsytti, mutta tuskin siitä sen enempää, se kaikki on jo luettavissa.

Loppu valaviikko menikin painiessa itseni kanssa, jossa yritin päättää hyväksynkö tätä vai en. Mitä edes voin tehdä asialle ja miten aion suhtautua siihen. Mielialani ailahteli todella hurjasti, toisinaan olin ihan hyvissä fiiliksissä ja ajattelin sotilaspoliisin olevan hyvä linja, toisinaan mieleni teki huutaa ja haistattaa pitkät koko laitokselle epäoikeudenmukaisuudesta.

Paljoa asialle ei olisi voinut kuitenkaan tehdä. Täällä ei pahemmin toimi selitykset siitä, että on syystä X pakko saada puolen vuoden hommat. Ainoaksi mahdollisuudeksi annettiin löytää joku toinen, jonka kanssa vaihdamme päittäin: hän ottaa minun, ja minä hänen paikkansa. Aika epätodennäköistähän se oli. Kysyin minä muutamalta joukkuetoverilta, mutta en jaksanut sen tarkemmin lähteä asiaa selvittämään. Kuka todella vaihtaisi kuuden kuukauden homman yhdeksään vapaaehtoisesti? En usko, että moni, varsinkin kun minulla ei ollut mitään laivapaikkaa, jotka toisinaan ovat haluttuja.

Se siis meni siinä, joten jäljelle jäi velloa omissa ristiriitaisissa tunteissa ja yrittää hyväksyä asia. Onnistuin siinä tosiaan vaihtelevalla tasolla. Hetkittäin ajattelin niinkin positiivisesti, että tämähän on kohta hoidettu, pahimmillaan halusin heittää hanskat tiskiin. Sotilaspoliisi kuitenkin oli toinen vaihtoehtoni, joten sain asian jotenkin setvittyä itseni kanssa, ja jaksoin vedellä viikon loppuun asti.

Mutta, minähän olin sotilaspoliisi + b-kuski. Toisin sanoen heti sillä viikolla alkoi b-kuski koulutus. Kaikki b-kuskit, ja muutkin kuskit, joutuvat käymään saman b-lupakurssin, jossa käydään läpi perus liikennesääntöjä, puolustusvoimien omia sääntöjä ja sekä kaikkia muita sekalaisia, mutta tuiki hyödyllisiä asioita läpi, sekä on annettava ajonäyte, jossa todetaan sinun olevan mainio kuski. Vasta sitten sinulle voidaan myöntää lupa ajaa puolustusvoimien ajoneuvoja.

Ja voi hyvää päivää mikä kurssi kyseessä olikaan.

Ensimmäisenä päivänä kävimme liikennesääntöjä. Minne ryhmityt kun käännyt vasemmalle, entä oikealle, ja muuta hauskaa (minkä muuten olin käynyt hetki sitten autokoulun toisessa vaiheessa). Sitten oli ainoat, millään tavalla edes järkevät asiat, eli puolustusvoimien omat säännöt, jotka useat niistäkin oli perusjärjellä tajuttavia. Kuka on vastuussa ja koska, noudata liikennettä, mitä onnettomuustilanteessa tehdään ja niin edelleen. Lopulta meillä olikin lähinnä oikeita kuskeja koskevia koulutuksia, muun muassa miten lastaat kuorman rekkaan, jotka olivat yksiä pahimpia hetkiä kaikista oppitunneista. Silloin todella mietti mitä ihmettä minä tein siellä. Kaikista asioista joita kävimme läpi, noin 10-15% asioista todella koski sotilaspoliiseja.

Tätähän tosiaan jatkui kaksi ja puoli päivää oppitunteja aamukahdeksasta iltakuuteen. Toisinaan tästä kurssista oli hyötyä, nimittäin saimme välillä hyvinkin pitkiä taukoja, jolloin ehti lukea hyvin kirjaa, mutta hyvin pitkälle se oli sitä, että yritin pysyä hereillä ja tökkiä kaveria kylkiluiden väliin, ennen kuin hänen päänsä lyö pöytää vasten. Taas.

Mitä muuta hauskaa tässä oli? Se, että tämä koulutus on pakollinen ja siitä ei voi mitään jättää pois. Joten, hahaa, emme päässeet varusvaihtoon, meidän varusteet olivat olleet jo yli pari viikkoa päällä, ja yksi viikoista oli ollut leiriviikko, emmekä päässeet valaharjoituksiin. Saimme viimeisenä iltana lyhyen selityksen uusista komennoista, lähinnä lakin päästä pois otto, rukousasento ja valanantoasento. Näillä piti sitten selvitä. Seuraa muita ja niin edelleen.

Valapäivä

Päivä alkoi tavallisesti kuten aina, mutta jo aamupalalta pois lähtiessä seitsemän aikaan siviilejä oli kerääntynyt varuskunta-alueelle. Aluksihan siinä oli lievä hämmennys, mitä tapahtuu, mutta kyllä siinä itsellä ainakin nousi yllättävän korkealle leuka ja ryhti parani heti muutaman asteen, joskin hyvin epäsotilaallinen virne leveili veistoksellisilla kasvoillani. Hauskahan siinä oli marssia muiden katsoessa ihmetellen, miten nohevat sotilaspojat siinä kävelevät niin mallikkaasti, että oijoi.

Sainkin jo varsin pian viestin omilta kannustusjoukoilta heidän saavuttua paikalle ja onnistuinkin näkemään heidät yksikkömme ulko-ovelta. Siinä oli sitten pieni taistelu, kun ei voinut vielä mennä heidän luokse, vaan meidän piti odotella kiltisti tuvassa ja esittää siivoavamme, vaikkei ketään oikeasti kiinnostanut mitä teimme sinä aikana. Suurin siivous oli kun pikku hiljaa henkisesti hajoavat alokkaat uivat lattialla sammakkoa ja keräsivät siten pölyä.

Aika koitti, nappasimme aseemme ja menimme yksikön eteen muotoon odottamaan. Ympärillä oli jo varsin sankka yleisö katsomassa meitä. Siitä siirryimme valakentälle, jossa saimmekin patsastella aivan liian pitkän aikaa. Itse vielä kun lyhyenä poikana pääsin viimeiselle riville, en nähnyt yhtään mitään koko valan aikana, joten jokainen odotus tuntui turhalta ja merkityksettömältä. Valalaulu meni niin ja näin, ja virsiäkään en ollut koskaan ennen kuullut, vai oliko se meille soitettu ensimmäisellä viikolla. Oli myös hauskaa, että alkuun veimme aseen eteen ja olalle ainakin kolmesti, ja juuri sillä kertaa, kun emme enää tehneet sitä enää uudestaan, ryssin aseen hihnani aivan väärin, niin, että se sojotti selässäni kuin juopunut tykkimies. Siinä purin hammasta ja yritin nytkyttää sitä paremmin, mutta eihän siitä mitään tullut. Saatoin vain toivoa, että sitä ei huomata. Kotiväki kuitenkin ilmoitti, että hyvin sen näki. Oikein hyvin.

Valan loppu puolella jalat olivat aivan tunnottomia ja asehihnasta pitelevä käsi huusi sekin hoosiannaa, ja yhtäkkiä olimme tykkimiehiä (ja laivastoon menevät matruuseja). Jeij, vaikkei tätä muutosta missään nähnyt.

Siitä menimme vielä hetkeksi muodossa piiloon odottamaan ohimarssin alkua. Tahti oli piiloon mentäessä, jota sitäkin kaikki seurasivat, aivan hirveä, eikä se paljoa parempi ollut vaikka orkesteri löi tahtia vieressä. Kaikki marssivat miten sattuivat ja hyvin sotilaallinen näky oli. Onneksi tälläkin kertaa löysin omat ihmiseni (jotka tekivät selväksi kaikille, löytäneensä minut huutamalla kovaan ääneen ensin minun nimeni ja sitten sen, että ovat paikalla, näenkö minä, ja kyllä, tämä huudettiin myös valan loputtua vielä kun kaikki odottivat paikoillaan (tykkään teistä muuten kamalasti)).

Kun virallinen osuus oli ohi, pääsimme vihdoin etsimään ja viettämään aikaa omien perheidemme kanssa. Oli todella hauska nähdä heitä ja päästä esittelemään minkälaisessa murjussa sitä oli asuttu viimeiset viikot, vaikkakin tajusin lähes heti, etten tulisi nukkumaan tässä paikassa enää kuin yhden yön, mutta näkevätpähän edes missä olin ollut. Söimme hieman hernerokkaa ja kävimme ulkona hakemassa munkit, kunnes tuli käsky palata takaisin, jotta meidät voitiin lomauttaa.

Kerrankin olimme ajoissa lomilla, jo neljän aikaa kotona. Meillä oli siis koko perjantai, lauantai, sunnuntai sekä maanantai valalomana. Aikaa lomailla siis oli ja se tuli käytettyä. Mitään erikoista en muista tehneeni, mutta pelkästään kotona olemisesta nauttiminen on erikoista. Söin hyvin ja paljon, eikä ajasta ja sen kulumisesta välitetty ollenkaan. Loman päätyttyä loma tuntui olleen samaa aikaa todella pitkä, ja toisaalta myös lyhyt. Siitä helposti saa itselleen pahan olon, kun ajattelee loman menneen liian nopeasti, mutta yritän asennoitua ja ajatella ajan olleen hyvin käytetty.

Seuraava viikko ja siirto

Maanantai-iltana takaisin näkemään omaa tupaa viimeistä kertaa. Siltä se ei tuntunut, eikä sitä edes ajatellut niin. Ei edes tiistaiaamuna kun tapoimme aikaa ja odotimme parin tunnin päästä tulevia siirtoja. Sitten kuitenkin kun tuli hetki napata se minua vyötäröön yltävä ja varmaan yhtä painava säkki, jossa on koko puolustusvoimien minulle lainaama omaisuus, siis kaikki mitä kaapissa on, mukaan kantoon, tuli viimeistään pieni loppuvuuden tunne.

Tätä tunnetta ei kuitenkaan kauaa ehtinyt vaalia.

Säkin kantaminen oli yksi tähän mennessä rasittavimmista kokemuksista. Siitä ei saa mitenkään hyvää, tai edes kelvollista, otetta ja se siis todellakin painaa. Naama punaisena ja hiestä märkänä säkkiä kannettiin sotilaspoliisikomppaniaan, jossa ensi reaktio oli kauheaakin kauheampi. Yksikkö, jossa majoitumme, on Neuvostoliiton 60-luvulla rakentama puuhökkeli, tai näin väitetään enkä epäile väitettä ollenkaan, jossa valoja ei ole tarpeeksi, sisällä oli siis pirun hämärää, seinät tuntuvat lahoavan katseesta ja uudet alikersantit huusivat niskaamme. Tupamme on ihan hirveä, kahdeksan ahdasta sänkyä eikä edes pöytää, joskin sen sijaan yhdessä seinässä on juuri nyrkinkokoinen reikä. Mene ja tiedä miksi. Olo oli vähintään kuin nuorisovankilaan siirtymisessä.

Ensimmäinen päivä meni tässä sähellyksessä, kaapin järjestämisessä taas kuntoon, uuden sängyn laitossa, järjestäytymispaikkojen katsomisessa ja muussa alustavassa järjestelyssä. Uusi tupa tuli tutuksi jo ensimmäisenä päivänä. Kaikkia ärsytti yhtä lailla, ja monet olivat valmiita heittämään kamat suoraan lattialle ja lopettamaan siihen. Meitä olikin vain kuusi ja kun olimme samasta komppaniasta, niin jollain tavalla tuttuja naamoja siinä näkyi. Vanhaa tupaa ei tosiaan edes ehtinyt jäädä haikailemaan, uusi tupa kun piti hyväksyä alle tunnissa, ja meillä se ainakin onnistui varsin hyvin.

Entäs loppuviikko? No sitä pirun b-kurssia. Tällä kertaa luvassa oli kuitenkin vielä pahempaa. Osalta kun otettiin ajonäytteitä, hieman kuin ajokoe, mutta rennompi, niin osa teki rastikoulutusta (tappoi aikaa), jossa harjoittelimme eri tavoin peruutusta, koska joku oli kuulemma laskenut, että yhden metrin peruutus aiheuttaa saman verran kolareita kuin 400 kilometriä eteenpäin ajoa. Näin ainakin puolustusvoimissa.

Ja jos viime viikon koulutus hieman ärsytti, niin tämä sitten niin kuin oikeasti kävi hermoille. Rastit olivat tylsiä ja se tarkoitti sitä, että odotimme 25 minuuttia ja suoritimme kolme minuuttia, joten oikeastaan me vain kykimme ulkona ja odotimme ajan kuluvan. Ja kaikki tietävät, että silloinhan aika ei kulu ollenkaan. Suorituksia vahdittiin aluksi, mutta lopulta seuraaminen loppui ja kaikki kävelivät ympyrää ja suorittivat aina silloin tällöin jonkun, suurimman osan kuitenkin vain seistessä paikoillaan. Lähinnä yritettiin änkeä auton sisään pelkääjän paikalle lämmittelemään.

Tulihan siinä ehkä hieman varmempi ote peruuttaessa, mutta leikkiähän se rastien suorittaminen oli meille. Jos jotain opin, niin sen, ettei uutta autoa tarvitse enää pelätä etukäteen. Täällä kun peräjälkeen pistettiin kuusi erilaista autoa, niin kyllä siinä alkoi tottua ajatukseen, että kaikkia niitä jotenkin osaa heti ajaa. Oli muutenkin hauska harjoitella peräkärryllä peruuttamista, itse kun en ole koskaan edes eteenpäin peräkärryllä ajanut.

Onneksi tätä hauskuutta kesti sen koko viikon, keskiviikosta perjantaihin, mihin mennessä olin täysin kypsä koko hommaan. Onneksi vapaat alkoivat perjantaina jo hyvin aikaisin, kolmelta, jolloin pääsimme nauttimaan ihanasta vapaudesta. Mikä hauskinta, meillä oli taas putkeen pidennetty viikonloppu, eli paluu tapahtui taas vasta maanantaina.

Tätä lomaa seurasi sama efekti kuin viimeksi: toisaalta pitkä, toisaalta lyhyt. Paljon kauemmin olisi halunnut olla, varsinkin nyt kun siihen jollain tavalla alkoi jo vähän tottua. Toisaalta taas kun tiesi, että on vain neljä päivää ennen ensi lomia, ei palaaminen ärsyttänyt niin paljoa. Tässä lomassa huonoa kuitenkin oli se, että olin harvinaisesti kipeä pe-la ja jälkitaudeissa aina tänne asti. Sen lisäksi lähdin ensi kertaa yksin kohti juna-asemaa, muuten kun joku on aina tullut saattamaan. Kuulostaa ehkä vähältä, mutta kun itse odotti viimeisiä tunteja ennen kuin koitti aika lähteä, niin se aika oli todella hirveää. Jotenkin paljon pahempaa kuin muuten.

Ugh… Jos vielä tästä viikosta vähän

Pidetään loppu lyhyenä, sen verran pitkä selostus jo nyt tullut ja paljon on jätetty myöhemmäksi kirjoitettavaksi. Tällä viikolla viimeistään on tupa tullut tutuksi ja meno ollut varsin rentoa, jopa hauskaa toisinaan. Puolet uusista sotilaspoliiseista ovat nyt voimankäytönkurssilla, ja meidän puolisko taas perehtyy vartiointiin. Tietoa on tullut paljon enemmän kuin olisi järkevää, suurin osa tuntuu menneen toisesta korvasta ulos, mutta eiköhän kaikki ala pikku hiljaa jäädä mieleen. Tässä kohti vielä asiat vaikuttavat jollain tavalla mielenkiintosilta, mutta eiköhän niihinkin ehdi hajota palveluksen jatkuessa ja kun vartiointia oikeasti on käyty tarpeeksi.

Vaikka olemmekin oppineet vaikka ja mitä, ja onnistuneet siinä välissä kävelemään vielä lähes koko varuskunnan ympäri (neljä ja puoli tuntia reipasta kävelyä on raskasta), niin hauskaa on ollut. Kaikki on b-kurssiin verrattuna hauskaa. Vapaa-aikaa on ollut todella makoisasti ja olen päässyt kirjoittamaan varsin kivasti, vaikka aina ottaisi mielellään lisäaikaakin.

Nyt sitten odotetaankin jo innolla viikonloppua ja lomia, sekä ensi viikon voimankäytön kurssia. Tässä kohti inttielämä tuntuu oikeasti ihan hyvältä, mutta kerrotaan siitä vähän lisää myöhemmin.

Tietoja VMN

Finn working towards becoming an author.
This entry was posted in Alokasaika, kasarmi, Kiinniolo, Loma, Miehistö, Nevalainen, Peruskoulutuskausi, Sotilaspoliisi, Talvi and tagged , , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s