TJKK – Rantala

TJKK eli Tilapäivitys, Joka Kiinnostaa Kaikkia.

Maanantai oli jostain syystä aivan käsittämättömän huono päivä. Hajosin oikeastaan jo heti aamusta ja vedin koko päivän aika pirun löysästi. Aamulla vuorossa oli kunniakomppaniasulkeiset sekä lisää niin kutsuttua silitysrautakoulutusta: käveltyämme ympyrää itsensäpaljastajavarusteet päällä menimme sisälle opettelemaan kuinka kaulahuivi tulee solmia oikein ja miten housut laskostetaan pussiksi säärystimien päälle. Huvittavinta koulutuksessa oli se, että varustuksen tarkastus – joka suoritetaan aina juuri ennen jokaisen edustustehtävän alkua – tehdään pareittain. Tunnelma tiivistyi kevyesti homoeroottiseksi, kun joukkueellinen varusmiehiä ronkki kilpaa toistensa karvalakkeja, huiveja, takkeja, vöitä ja housun lahkeita. Aikaa suoritukseen luonnollisesti minuutti tai kaksi, joten ronkinta yltyi varsin kiihkeäksi.

Hajosin ulkolounaan jälkeen oikeastaan vaan lisää: palvelusmaihareideni pohjakuvionnit ovat lievästi kuluneet, joten ne ovat yllättävän paljon liukkaammat kengät kuin mitä kuusi viikkoa käyttämämme lenkkarit. Olin heittänyt ensimmäiset lento-perseelleen-turvalleen –lipat jo matkalla aamiaiselta yksikköön ja päivän toinen rönyäminen tapahtui nätisti helvetin korkean lumipenkan päältä. Askel tietenkin lipesi juuri kinoksen päällä ja tipahdin koko mitastani suoraan naamalleni. Lähdimme ampumaan.

Ammuimme ampumataitotestin sekä seisten että polvelta muutamia yksittäisi laukauksia. Ampumataitotestissä jäin kolmen osuman päähän kuntoisuuslomasta: ryssin täysin yhden laukauksen seisaaltaan ja kaksi losautin suoraan pisteiden viereen. Ammumme testin ilmeisesti uudestaan parin viikon päästä, ja silloin voisin yrittää hajoamiseltani keskittyä hieman enemmän. Heitin muuten vielä kolmannet lento-perseelleen-turvalleen –lipat ampumaradalla. Sukunimeni takia olin jonossa viimeinen ja viimeinenhän on armeijassa aina myöhässä: juoksin maalitauluilta takaisin ampumakatokseen ja jäässä olleessa alamäessä vetelin todella komeasti lähes voltilla naamalleni. Luonnollisesti myös ase oli suorituksen jälkeen täynnä lunta, sillä en tietenkään voinut kaatua tyylikkäästi perseelleni polulle vaan otin ninjamaisen liirron vasemmalle suoraan umpihankeen. Jossei muuta,  viihdytinpähän ainakin joukkuetovereitani. Illalla tunnelma parani hieman: käväisin tekemässä pitkästä aikaa nopean salitreenin ja voi video, että tuntui hyvältä. Huomasi, että hetkeen ei ole tehnyt mitään, mutta takaisin raudan makuun pääseminen tuntui todella hyvältä.

Tiistai olikin sitten huomattavasti parempi päivä: muun yksikön päiväohjelma koostui yli kymmenen kilometrin marssista, mutta minut ja muutaman muun pääesikunta oli komentanut haastatteluun viestinnän erityistehtäviä varten. Pääesikunnassa lomavaatteissa hilluminen oli intin raameissa todella mukavasti vietetty päivä: vaikka 95% ajasta taas kerran koostui odottamisesta, tekivät lehdet sekä ilmainen kahvitarjoilu istuskelusta varsin mukavaa. Kävin loppupeleissä kahdessa haastattelussa ja tekemässä yhden valintakokeen, loput ajasta vain hengailin ja jauhoin tuttujen kanssa paskaa. Komennustodistuksessa – joka siis määrittää sen, milloin meidän pitää olla missäkin – paluuajaksi yksikköön oli määritetty klo 18, ja koska olimme pääesikunnasta valmiina jo kolmelta iltapäivällä, päätimme viettää pari tuntia kaupungilla. Eilisen hajotuksen jälkeen se teki todella hyvää: kävin moikkaamassa vanhoja työkavereitani ja kävin tyttöystävän kanssa kahvilla. Kasarmille palaaminen ei hajottanut ollenkaan. Iltavapaatkin alkoivat nopeasti ja lähdin suoraan treenaamaan. Vedin itseni ihan hapoille ja loppuillan askartelin läppärini kanssa. Todennäköisesti yksi ylivoimaisesti P-kauden parhaimmista päivistä.

Keskiviikko jatkui normaalin palveluksen merkeissä: spol-koulutusta, akrobatia-ammuntaa ja hieman lisää spol-koulutusta. Akrobatia-ammunta oli ehkä keskiviikon jutuista mielenkiintoisinta ja hauskinta. Räiskimme 60 luotia ampumaradalla treenaten erilaisia ampuma-asentoja: molemmilta polvilta, molemmilta kyljiltä, kulman takaa, kaverin olan yli ja kaikkea mahdollista. Iltavapaa tosin huipensi muuten ihan normaalin päivän: sain vähän kuuden jälkeen tekstarin pääesikunnasta, jossa ykskantaan ilmoitettiin että loppusijoituspaikkani tulee olemaan verkkotoimittaja pääesikunnan www-ylläpidossa. Kuten sanottu, yhdeksän kuukauden palvelusaika pysyy ja nyt pääsen haastamaan enemmän päätäni. Samalla myös saan paljon vapaita viikonloppuja sekä iltavapaita: pääsen bänditreeneihin ja keikoille viikonloppuisin, iltavapailla pääsen treenaamaan paljon ja kovaa. Vaikka todellakin haluan pääesikuntaan palvelustani suorittamaan, pääkaupunkiseudun spol-hommien suurimpien herkkujen menettäminen kyllä vähän harmittaa. Loppuaikojen tulevaa vartioon hajoamista en kaipaa – enkä leirejä Kiikalassa tai Syndalenissa – mutta siistempiä sotaharjoituksia kaupunkiympäristössä olisi ollut kiva olla kokemassa. Toisaalta taas nään varusmiespalveluksen toisenlaisen puolen ja todennäköisesti kokonaiskuvani koko puolustusvoimista tulee olemaan laajempi kuin keskivertovarusmiehillä – toivon mukaan pääsen hieman kiertämään paikkoja haastattelukomennuksilla.

Torstai oli oikeastaan ehkä turhin päivä tähän mennessä: emme tehneet käytännössä yhtään mitään. Kävimme aamulla syömässä ja hengailimme koko päivän ympäri kasarmia ja Helsingin keskustaa, koska kävimme tutustumassa Päävartioon (joka on siis se sininen rakennus presidentin linnan vieressä) sekä Helsingin vartiostoon, joka sijaitsee täällä Santahaminassa. Koko päivä koostui oikeastaan tylsistyneestä pönöttämisestä sekä oppitunneilla istuskelemisesta, ja se veti aivan pirun veltoksi. Illalla sain sentään aikaiseksi treenata. Pakko muuten sanoa myös päävartion oloista – ei hajota ollenkaan etten joudu sinne istumaan. Olo on kuin putkassa makaisi, sillä tilatkin ovat vanhoja putkatiloja. Seitsemän päivän viettäminen neljän seinän sisällä ilman vapaita voisi olla jo hivenen lahottava kokemus.

Sama meininki jatkui perjantaina: kävimme portilla pysäyttelemässä autoja ja ajelemassa saaren sotilaspoliisikohteita ympäri. Päivä oli taas ihan mukava – koska käytännössä mitään ei tarvinnut tehdä – ja tyytyväisyyteni pääesikuntakomennusta kohtaan vain vahvistui. Loppupeleissä sotilaspoliisitoiminta Santahaminassa on aivan samanlaista työtä, jota olen jo ehtinyt reilun vuoden verran tehdä turvallisuusalalla, jopa aivan identtisillä välineillä. Senpä takia ei hajota ollenkaan, että pääsen kokeilemaan jotain täysin muuta varusmiespalvelukseni aikana – varsinkin kun ehdin jo kevyesti hajoamaan turvallisuusalan töissäni tiettyihin kohteisiin ja niiden päivittäisiin, identtisiin rutiineihin. Mukavaa, että intistä avautui edes yksi portti, jossa pääsen kokeilemaan jotain täysin muuta kuin sitä, jota olen jo tehnyt useamman sadan tunnin edestä.

Gineshajotus – eli kiinniolemiseen henkisesti lahoaminen – alkaa jo kevyesti näkymään porukassa. Jengillä olisi ilmeisesti parempaakin tekemistä kuin homehtua viikonloppu kasarmilla, joten iltavapailla suurin osa on kadonnut sotilaallisesti kaljoittelemaan. Huvittavinta tämäniltaisessa toiminnassa oli se, että kukaan oman tupani jannuista ei ollut niin kännissä kuin ensimmäisillä kerroilla, mutta jostain syystä tupa haisi aivan uskomattoman vahvasti vanhalle viinalle. Juttujen taso laski jo heti tiistaina iltapäivällä kuin lehmän häntä ja suunta on ollut jatkuvasti alaspäin. En uskalla edes kuvitella, millainen olotila ihmisillä on ensi torstaina illalla.

Tämä päivitys oli kieltämättä hieman tylsähkö ”mitä teimme tänään” –kirjoitus, mutta pyrin seuraavaan keksimään jotain hieman järkevämpää. Jos vaikka saisin revittyä irti jotain viikonlopun fiiliksistä ja katseltua, mitä ensi viikko tuo tullessaan. Huvittavin ensi viikon viikko-ohjelmasta löytyvä asia tähän mennessä on P-kauden palkintojenjako. Koska kyseessä on kuitenkin jonkin sortin ”paras ampuja” ja ”paras liikuntasuoritus” –tyyppinen trallallaa-palkintojenjako, olemme tupakavereiden kesken suunnitelleet varjopalkintojen jakamista. P-kauden töhöin, pahimmalle haisevin sekä P-kauden uskomattomin suoritus –palkinnot olisivat varmasti kovassa huudossa. Niin ja joo – virallinen haaveet kaatuu -päivä (päivä, jolloin loppusijoituspaikat julkaistaan) on ensi viikon keskiviikkona, joten siitäkin epäilemättä saa revittyä paljon huumoria.

Tietoja rtdlz

90-luvun alussa syntynyt mies, joka soittaa parissa bändissä ja haluaa isona poliisiksi.
This entry was posted in Alokasaika, AUK, E-kausi, fiilistely, Hajotus, Inttihuumori, Kaartin jääkäri, Kiinniolo, Miehistö, Pääesikunta, Peruskoulutuskausi, Rantala, Santahamina, Sotilaspoliisi, Talvi and tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s