Kolmas viikko ja sekalaisia huomioita neljänneltä – Rantala

Kolmas viikko oli viikko-ohjelman mukaan ensimmäinen keskiraskas viikko, ja kieltämättä odotin uteliaana, mitä viikko toisi tullessaan. Loppupeleissä keskiraskas oli varsin hyvä sana kuvaamaan viikkoa: jonkin verran taistelukoulutusta, muutamia oppitunteja ja yhden yön leiri Saharan laidassa. Veikkaan, että kyseessä oli suhteellisen tyypillinen keskiraskas viikko: jonkin verran fyysistä koulutusta ja yhdet erittäin huonot yöunet.

Vapaa-aikaa oli tähän mennessä vähiten koko viikon aikana. Ehdin vain maanantaina käydä treenaamassa, kun koko yksiköllä oli vapaa-aikaa kuudesta yhdeksään asti. Seuraavan kerran vapaa-aikaa oli vasta keskiviikkona illalla kuudesta seitsemään, ja silloin olin ensimmäisestä yhden yön leiristä niin väsyksissä, etten jaksanut tehdä oikeastaan mitään muuta kuin räplätä puhelintani tuvassa.

Oli miten oli, viikko koostui aikalailla perusjutuista: kävimme pariin otteeseen ampumassa, istuimme paljon oppitunneilla aina taistelukaasuista B-ajolupakursseihin ja yövyimme tosiaan yhden yön teltassa noin kolmen sadan metrin päässä kasarmistamme.

Ampumisessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta ensimmäiset kolme viikkoa se aiheutti suhteellisen suurta vitutusta sen takia, että tähtäimeni oli aivan täysi TJ-pila: joku noheva reserviin siirtymässä ollut varusmies oli päättänyt vääntää sen aivan totaalisen solmuun. Sen selvittelemässä vierähtikin hetki, ja jatkuva tähtäimen säätäminen oli pirun ärsyttävää nyhjäämistä. Sain kuitenkin viime viikolla lopulta tähtäimeni kuntoon, jonka jälkeen ammunta tuntui hienolta noin puoli tuntia. Taisteluammunnoista ja -harjoituksista en vielä tiedä, mutta ampumaradalla ampuminen nyt ainakin on loppupeleissä aivan helvetin tylsää. Yhteen ampumareissuun kuluu pahimmillaan lähemmäs neljä tuntia, josta suurin osa ajasta on aseen kanssa patjalla makailemista ja tähtäilemistä. Heti kun laukaisemiseen ja aseen antamaan kevyeen potkuun tottui, ei tauluun ampuminen ole tuntunut enää oikein miltään.

Ensimmäinen leiri oli ihan mielenkiintoinen kokemus. Telttailussa itsessään ei ollut mitään vikaa, mutta leirin aikana annettu koulutus aiheutti kevyttä hajotusta. Esimerkiksi teltan kokoaminen ja purkaminen kolmesta neljään kertaan ihan vain harjoitusmielessä puhumattakaan suojeluhälytysten harjoittelemisesta ovat suhteellisen hajottavaa toimintaa. Suojelu- ja taistelukoulutusharjoittelusta lienee turha edes mainitakaan, että toistojen määrä oli niin kutsutusti ”riittävä”. Leirin jälkeen loppuviikko kului lähinnä kasarmilla istuessa, kalustoa huoltaessa ja henkilökohtaista lomapäivää viettäessä, joka oli perjantaina.

Pidennetty viikonloppu kieltämättä teki hyvää: kun oli kaksi kokonaista lomapäivää putkeen, ehti tämän maailman – josta taas kirjoittelen – unohtaa hetkeksi täysin. Oli todella mukavaa vain olla, nukkua pitkään, nähdä kavereita ja käydä välillä bänditreeneissäkin. Sunnuntaina todellisuus iski päin naamaa sitten tavallista kovemmin: ensimmäistä kertaa lomilta palatessa hajotti aivan helvetisti. Ei kiinnostanut yhtään tulla takaisin kasarmille ja mukautua taas uudestaan keskimääräistä kurinalaisempaan elämään. Maanantaina aamullakin hajotti vielä huomattavan paljon, eikä esimerkiksi ensimmäinen oikea marssiharjoitus kiinnostanut ollenkaan. Marssiminen on muutenkin varsin tylsää: kävellään jonossa helvetin pitkiä matkoja suhteellisen hitaasti hiljaisuuden vallitessa.

Tällä neljännellä viikolla tapahtuu edellisviikkoon verrattuna suhteellisen vähän, mutta isoja asioita: olemme tiistaista torstaihin metsässä ja suoritamme ensimmäisen yksikön sisäisen muuton. Leiriä ajatellen sääennuste näyttää suoraan sanoen jumalaiselta: tiistaina, keskiviikkona ja torstaina lämpötila on joko muutaman asteen miinuksella tai jopa plussalla. Lunta, räntää tai jopa vettä pitäisi sataa koko ajan. Luvassa on siis pelkkää herkkua, kun leirin koulutukset koostuvat lähes pelkästään poteroiden kaivamisesta, muusta taistelukoulutuksesta sekä tietenkin öisistä potero- että kipinävartiovuoroista. Alustavan suunnitelman mukaan ensimmäisenä yönä nukkumiseen on varattu viisi tuntia ja toisena yönä seitsemän tuntia. Lepoajoista kun vielä miinustaa noin kahden tunnin vartiovuorot per yö, voi torstaina leiriltä palautua varsin hilpeää porukkaa.

Perjantaina sitten on vuorossa ensimmäinen yksikön sisäinen muutto: alustavien jatkokoulutusvalintojen perusteella ilmeisesti koko yksikön tuvat sekoitetaan ja elämää jatketaan pari viikkoa uusilla kokoonpanoilla. Kun lopulliset valinnat julkistetaan, tehdään myös lopulliset tupajaot loppupalvelusaikaa varten. Minun mielestäni se on aivan käsittämättömän käyttökelvoton idea. Oikeastaan mitään kehnompaa en voisi tähän tilanteeseen edes keksiä: palveluksessa on nyt selkeästi menossa tietynlainen välivaihe. Samoihin tupiin laitetut alkavat pikkuhiljaa oppia tuntemaan toisiaan ja samalla palvelus muuttuu koko ajan vaativammaksi. Hajoaminen myös muuttuu palveluksen mukana raskaammaksi, ja sitä lieventää nimenomaan pikkuhiljaa kasvanut yhteishenki tupien sisällä. On melkeinpä viimeinen mahdollinen virhe sekoittaa tuvat jo tässä vaiheessa. Ymmärtääkseni kantahenkilökunta kokeilee nyt tätä esivaiheen uusjakoa ensimmäistä kertaa, enkä todellakaan voi sanoa että luottaisin siihen, että he tietävät mitä ovat tekemässä. Yhteishenki on ainakin tässä tuvassa ollut kantava voima kaiken mahdollisen hajotuksen suhteen, joten en todellakaan tiedä mitä ensi viikolla tulee tapahtumaan, kun perjantaina muutetaan ja lähdetään suoraan lomille. Luulisi, että ainakin osalla oireilu hieman lisääntyy, kun hajotusta ei pääse porukalla yhtä hyvin purkamaan.

Tietoja rtdlz

90-luvun alussa syntynyt mies, joka soittaa parissa bändissä ja haluaa isona poliisiksi.
This entry was posted in Alokasaika, fiilistely, Hajotus, kasarmi, Leiri, Peruskoulutuskausi, Rantala, Santahamina, Taisteluharjoittelu, Talvi and tagged , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s