THJT-KSOR eli… Rantalan mysteereitä osa 1

Niin, ei sitä inttislangia, mutta: THJT-KSOR eli Tälläkin Hetkellä Joku Tetsaa – Kohta Se On Rantala. Tetsaaminen – inttislangia siis myös – tarkoittaa taisteluharjoittelua. Oli miten oli, kolme aamua takana ja pikkuhiljaa tunnelin päässä alkaa näkyä valoa. Suoraan sanottuna ensimmäiset kaksi vuorokautta olivat aivan järkyttävää paskaa. Täydellinen elämänmuutos, täysin uudet, tuntemattomat ihmiset, siitä aiheutuva alitajuntainen stressi ja ylipäänsäkin kevyen luokan kyykytys ja totuttelu intin tyypilliseen kiire odottamaan -ajattelutapaan aiheutti kieltämättä aivan käsittämättömän suuren vitutuksen. Totuttelua siis siihenkin ääripäähän.

Nyt kun suurimmasta ensijärkytyksestä on päässyt yli, on myös helpompaa olla. Sotilaskurin perusteiden omaksumisen myötä (eli herroittelu, käskyt kuten asento, lepo ja niin päin pois) on myös helpompaa keskittyä olennaiseeen: nyt kun jokapäiväisiin riviin järjestymisiin ja muuhun ei tarvitse enää kiinnittää yhtä paljon huomiota kuin muutama päivä sitten, henkinen kuormitus vähenee ja jää enemmän aikaa miettiä asennossa seistessä omiaan. Se kieltämättä helpottaa muiden koulutuksien – kuten asekoulutuksen – omaksumista. Ja kyllä, puhun todellakin henkisestä kuormituksesta: astuin maanantaina maailmaan, jossa muun muassa käyttäytymisen täytyy olla aivan erilaista kun mihin on tottunut. Varsinkin motoriikan hieromiseen meni hetki, että sai itsensä oikeanlaiseen asentoon suoraan käskystä. Uutta asiaa tulee joka tuutista niin kipeällä tahdilla, että henkinen kuormitus tottumattomalle on suhteellisen kova. Yksin jo käyttäytymisen muuttaminen – johon sisältyvät kaikki pinttyneimmätkin tavat ja asennot – on sen verran iso juttu, että se aiheuttaa vipinää yläpäässä. Myös jatkuvan tarkkailun alla oleminen luo kevyttä lisäpainetta: yksin toimimiseen tottuneelle varsinkin.

Tuvan yhteishenki on tutustumisen ja virkaintoisen alikersantin tunaroinnin takia vahvistunut huomattavasti, joka on myös omalta osaltaan tehnyt elämästä mukavampaa. Intin itsensäkin toitottama kaveria ei jätetä -mentaliteetti alkaa näkyä jo ihan käytännön tasolla ja hyvä niin. Huumori on näinkin alkuajalle yllättävän herkässä ja hyvälaatuista (lue = todella ala-arvoista), joka on aivan helvetin tärkeää. Ilman yhteisiä naurunaiheita tuoakaverien kanssa palvelusajasta tulisi todennäköisesti todella vaikeaa. Huumori tietenkin myös helpottaa vitutusta: parhaimmillaan oikeaan paikkaan laukaistut, vitutusta aiheuttaneeseen koulutukseen liittyneet huonot vitsit ovat muuttaneet vitutuksen hyvähenkiseksi hajotukseksi, joka keventää oloa huomattavasti. Erittäin positiivista myös oli se, että sovimme tuvan kesken tänään ettemme ota enää mitään vakavasti, mutta hoidamme hommat niin, ettemme joudu kuseen saati menetä vapaa-aika.

Tulevaisuus siis näyttää ylipäänsä suhteellisen valoisalta. Viikonloppuna pääsemme ensimmäistä kertaa ampumaan ja tähän mennessä ase- ja ampumakoulutus on ollut mielenkiintoista niin kolikkotesteineen (laitetaan siis aseen piipun päälle kolikko ja tähdätään sekä laukaistaan ase makuuasennosta niin, ettei kolikko tipu piipun päältä) kuin huoltokoulutuksineenkin. Hyvästä huollosta on ilmeisesti oikeasti hyötyä: aseeni on vuosimallia yli 20 vuotta minua vanhempi, ja toimii täysin moitteettomasti. Pikkuhiljaa ase- ja ampumakoulutus lisääntyy ja pääsemme harjoittelemaan myös muita sotilaan perustaitoja mukaan lukien se kuuluisa tetsaaminen. Vaikka hajoan todennäköisesti siihenkin, haluan päästä käyttäytymiskoulutuksesta eroon ja tekemään niin sanotusti niitä olennaisia juttuja. Aika näyttänee nautinko siitä enemmän vai palaako olotila muutoin kuin hetkellisesti ensimmäisen kokonaisen päivän tasolle.

Muuten kaikki on henkisesti kunnossa, mistä saan kiittää lähinnä mukavia ja huumorintajuisia tupakavereitani sekä omaa vilkasta mielikuvitustani. Aamupäivät ovat keskimääräisesti helpompia kuin illat – vaikka minulle noin seitsemän-kahdeksan tunnin unet ovatkin liian vähän – sillä väsähtäneenäkin jaksaa ottaa uutta vastaan paremmin aamulla kuin kahdeksan aikaan illalla. Illat taas vastavuoroisesti ovat vaikeampia, kuten sanottu. Ei oikein jaksa, ja varsinkin hiljaisuuden aikana omassa punkassa makaaminen saa ajatukset rullaamaan. Tyttöystävää on iltaisin varsin kova ikävä, varsinkin kun viimeisen kahden viikon aikana ennen lähtöä tottui nukkumaan lähes joka yö vierekkäin. Ensimmäinen iltavapaa kuitenkin helpotti: sai olla tekemättä mitään, puhua lähes tunnin tyttöystävän kanssa puhelimessa, räplätä puhelinta rauhassa ja käydä testaamassa kasarmin punttisalia tupakaverin kanssa.

Loppuun hieman mauton versio vanhasta sanonnasta: länsirintamalta ihan vitusti uutta, mutta kaikki hyvin.

”Jatkakaa.”

Tietoja rtdlz

90-luvun alussa syntynyt mies, joka soittaa parissa bändissä ja haluaa isona poliisiksi.
This entry was posted in Alokasaika, fiilistely, Hajotus, Inttihuumori, kasarmi, Peruskoulutuskausi, Rantala, Santahamina and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.

Yksi vastaus artikkeliin: THJT-KSOR eli… Rantalan mysteereitä osa 1

  1. T. guess who sanoo:

    Voooii, kerranki pääsee sunki herkkä puoli esii nois vikois lauseis! (8 aaaws

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s